KUNTALIITOS – PANDORAN LIPAS?

Viimeiset vuodet ovat Lahden seudulla menneet kuntaliitosselvityksen tunnelmissa. Paljon tunteita, lukuja, arvioita sekä vakuutteluja puolin ja toisin on heitelty ilmaan. Salpausselän kuntajakoselvitys saa kliimaksinsa kuntien valtuustojen käsittelyssä 29. syyskuuta.

 

Paljasjalkaisena lahtelaisena, lapsuuteni ja nuoruuteni Lahdessa viettäneenä, Lahti ja lahtelaiset ihmiset ovat minulle rakkaita. Hollolassa aikuisiän asuneena ja lapseni kasvattaneena, Hollola ja hollolalaiset ovat minulle rakkaita. Saamani palautteen sekä yleisen keskustelun perusteella tunnelma on puolin ja toisin erittäin painostava. Hollolalaiset saavat tuta lahtelaisilta olevansa ikäviä ihmisiä, jotka suorastaan ryöstävät lahtelaiset kulttuuripalvelut tai lukiopaikat. Hollolalaiset puolestaan pahoittavat syytöksistä mielensä ja toteavat, että pelkästään lahtelaisten omilla voimilla ei esimerkiksi kulttuuripalveluita pystyttäisi ylläpitämään. Ilmassa ei ole suuren urheilujuhlan tuntua, ellei sitten oteta lukuun Suomi-Ruotsi -ottelun tunnelmaa... Olen iloinen, että molemmissa paikoissa asuu ihmisiä, jotka suhtautuvat asuinpaikkaansa syvällä kotiseuturakkaudella. Olen nimittäin viimeiset kolme vuotta viettänyt kaksoiselämää ja asunut viikot Helsingissä. Siellä en ole mistään kotoisin – eikä tunnu olevan kovin moni muukaan.

 

Hollolan kuntaliitoskuulemisessa kuntalaisten mielipide oli vankasti edelleen liitosta vastaan ja itsenäisen Hollolan puolesta. Kuntaliitosselvittäjien mukaan Hollola on selvityskunnista ainoa, joka on jo tehnyt tarvittavat, kipeätkin sopeuttamistoimet. Muilla kunnilla ne ovat pääosin vasta edessä. Lahdessa päättäjät miettivät päivittäin mistä leikataan tai säästetään. Kokemuksesta voin sanoa, etten todellakaan kadehti lahtelaisten päättäjien tilannetta; kuntalaisiin osuvat säästötoimenpiteet eivät ole helppoja tehdä eikä perustella. Esimerkkinä vaikkapa vaikeavammaisen henkilön matkustusoikeus, jota rajoitettiin Lahdessa. Hollolassa rajoitusta ei ole tehty.

 

Helsingistä käsin olen kansanedustajan työssäni katsonut omaa maakuntaani kolmannesta kulmasta. Päijät-Hämeen maakunta tarvitsee valovoimaisuutta ja vahvaa yhteistuumaisuutta päihittääkseen muut maakunnat. Meidän täytyy pystyä houkuttelemaan uusia yrittäjiä luomaan uusia työpaikkoja, jotta saisimme lisää palveluiden veronmaksajia.

 

Tällä hetkellä tunnelma tuntuu kuitenkin siltä kuin Pandoran lipas olisi avattu. Pandoran lippaaksi verrataan nimittäin asioita, joita ei kannattaisi kokeilla, koska siitä seuraa ikävyyksiä.

 

Kävipä syyskuussa miten tahansa, kuntapäättäjät toimivat esimerkkeinä kuntalaisille. Jokaisen päättäjän on pystyttävä siirtämään ikävät asiat takaisin Pandoran lippaaseen ja mentävä eteenpäin. Työtä on jatkossa tehtävä yhdessä paremmin ja tehokkaammin kuin tähän saakka. Siihen työhön kuntalaiset ovat meidän valinneet ja sitä he meiltä odottavat.

Kirjoitus julkaistu Etelä-Suomen sanomien mielipidepalstalla 25.8.2014.

Poliittisella taivaalla yhä synkempää

Heinäkuu on hellinyt suomalaisia helteillä ja itsekin olen saanut vetää henkeä ja rauhoittua mökillä sekä viettää aikaa perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa. Suomessa järjestetään paljon hienoja kesätapahtumia. Itse kävin mm. Padasjoella, Sysmässä, Hämeenkoskella, Asikkalan Rutalahdessa sekä Hämeenlinnan ja Lahden markkinoilla. Hollolan keskiaikatapahtuma oli jälleen todella huikea kokemus! Myöskään Heinolan kesäteatteri tai Lahden uuden kesäteatterin esitys Messilässä eivät tänäkään vuonna tuottaneet pettymystä!

Loppuviikosta olin Kotkassa Vapaa Pohjola  -ryhmän kesäkokouksessa. Vapaa Pohjola on Perussuomalaisten ja Tanskan kansanpuolueen yhteinen puolueryhmä Pohjoismaiden neuvostossa.

Eduskunta palaa kesän istuntotauolta viimeistään syyskuun alussa. Synkät pilvet ovat kuitenkin Suomen poliittisella taivaalla ja todella mustia pilviä ja ukkosmyrskyjä on odotettavissa.  Puhemies saattaakin kutsua Venäjän asettamien elintarvikkeiden tuontikieltojen myötä eduskunnan koolle jo aikaisemmin. Tilanne on erityisen vakava, eikä Suomessa näytä vallitsevan yhtenäistä linjaa siitä, mikä Suomen rooli on EU:n ja Venäjäpakotteiden välissä. Pääministeri Stubb on aiemmin kesällä sanonut, ettei pakotteista ole odotettavissa suuria haittavaikutuksia Suomen taloudelle. Etlan Markku Kotilainen on puolestaan kommentoinut päin vastaista. Torstaina Valio ilmoitti, että sen Venäjälle menevä tuotanto on pysäytetty. Liikevaihdon suuruus on ollut n. 400 miljoonaa euroa. Pääministeriltä ei sen sijaan herunut torstaina kommentteja Venäjäpakotteista. Mielenkiinnolla odotamme, millaisen selfien ja twiitin tänään perjantaina pääministeriltä saamme?!

Entä sitten voimmeko pyytää helpotuksia EU:n taholta Suomen taloutta kohtuuttomasti vaikuttavista Venäjäpakotteista? Siitäkään ei tunnu olevan yhteistä säveltä; STT:n mukaan presidentti Niinistö on sitä mieltä, ettei Suomi voi pyytää helpotuksia pakotteisiin Suomen osalta, vaan Suomi seisoo yhteisessä rintamassa muun EU:n kanssa. Eurooppa-ministeri Toivakka puolestaan kommentoi puolestaan, että näistä asioista voitaisiin neuvotella. Hallituksen toiminta ei ulospäin näytä erityisen yhtenäiseltä.

Syksyn tärkein asia on ensi vuoden budjetti. Käsittelyssä tullaan varmasti käymään kiivasta keskustelua. Hallituspuolueiden julkisuudessa käymät keskustelut antavat jo viitteitä siitä, ettei työ hallituksessa tässäkään asiassa ole sopuisaa.

Valtiovarainministeriö julkaisi budjettiehdotuksen verkkosivuillaan, mutta veti sen takaisin tehdäkseen siihen sisältömuutoksia. Tällainen toiminta ei anna uuden valtiovarainministerin toimista erityisen luotettavaa kuvaa.

Hallitus kikkailee tarpeettomasti. Ensin lapsilisistä leikataan ja sitten niihin ehdotetaan verovähennyksiä, samoin eläkeläisten indeksejä leikataan ja sitten eläketulovähennystä korotetaan. Sitten kehutaan, että pidetään pienituloisista huolta ja nostetaan heidän ostovoimaansa, mutta samalla kuitenkin korotetaan välttämättömien kulutushyödykkeiden, kuten sähkön verotusta.

Esimerkiksi monet eläkeläiset kamppailevat jo nyt jokapäiväisen toimeentulonsa kanssa. Eräs eläkeläisrouva kertoi menevänsä usein nälkäisenä nukkumaan. Sosiaalihuollon luukulle menon kynnys on korkea ja jos sinne on mennyt, vastaus on ollut tyly: ei tipu!

Kesäjuttuja mediassa

Etelä-Suomen sanomat haastatteli minua heinäkuun lopussa naispoliitikkojen kohtaamasta ulkonäköarvostelusta. Entinen liikenneministeri Merja Kyllönen oli avannut aiheesta keskustelun. Totesin toimittajalle, että tunnistan ilmiön. Arvostelua ei kuitenkaan kannata jäädä suremaan eikä sitä ole ihan liiaksi asti omalla kohdallani onneksi ollutkaan. Tärkeintä on olla aidosti oma itsensä ja tehdä työnsä hyvin. Tosin harmittaa jos vain ulkonäköä arvostellaan ja tehdystä työstä ei mainita sanallakaan.

Tällä viikolla ESS:n toimittaja kysyi sosiaalisen median käytöstäni. Juttuun haastateltiin alueemme kunnanvaltuutettuja. Itse käytän lähinnä facebookkia. Facebookissa yhdistelen sekä työhön että että vapaa-aikaani liittyviä asioita, sillä fb sopii hyvin ajatusten ja mielipiteiden kepeämpään vaihtoon. Parhaiten yhteyden työasioissa saa kuitenkin sähköpostin ja puhelimen välityksellä; virallisia työasioita ei hoideta facebookin kautta. Twitterin käyttöönottokin on edessä nyt syksyllä.

Näillä ajatuksilla kohti syksyä!

Love Should Be Equal and Kind

Everyone must have a right to physical integrity. Too often we read from the papers that that target is not met yet. Especially women and girls still face violence far too often. Globally, we have a lot to do in order to improve the status of women and to diminish violence, and the issue must not be neglected here in Finland either. Equality and mutual respect in families and partnerships are vital human rights.


71 per cent of domestic and intimate partner violence falls on women, 15 per cent on men, and the rest on children under the age of 15. Every year, more than 20 women die due to domestic violence which is a problem in every age group and social class.

In the Finnish Equality Act, it is stated (2 §) that the stipulations are not applied to family members or other intimate relationships. Equality inside the family is defined mainly by the combination of tradition, culture, and social environment. In some cases, equality is not respected in the family, and it may be replaced by violence. That is always serious and, in some situations, people are in need for a refuge; a safe house.

Safe houses are meant for people who have met – or have been threatened with – domestic violence and who need support to recover and a temporary place to live. There is a safe house in 12 Finnish towns. Both women and men can come to the safe house – alone or with children – any time, day and night. Safe houses also provide counselling by phone and advise how to deal with domestic violence.

It has been noticed widely that safe houses are an effective way to prevent domestic violence. Financing has been hanging in the balance for a long time due to economic difficulties in many municipalities, but soon social and healthcare reform will change the structure and economic framework of the safe houses. Hopefully we are on the right track.

Personally, I do voluntary work in the board of the local safe house. Volunteers are an indispensable resource and I have found the work very rewarding and valuable. Safe houses help and take care also of the children who are often neglected in the cases of domestic violence. Adults have to remember that even though children adapt quite well to new situations, every incident leaves a memory trace.

Last year, the World Economic Forum (WEF) scrutinised the status of equality in 136 countries. They looked into male and female participation in politics, economic equality, and access to education and health care, and gave each country a grade. According to the WEF, the status of women is poor in the Middle East, North Africa, and especially in Yemen, and equality has not increased in those areas.

The same report shows that Finland is the second best country in the world as far as gender equality is concerned. Despite our good placing, we still have work to do.

Kolumni julkaistu Helsinki Times lehdessä 3.7.2014.

Marionettihallitus?

Suomi sai tällä viikolla uuden hallituksen. Vaihtuvuutta onkin tämän vaalikauden aikana riittänyt. Pääministeri Katainen on jankuttanut vastuunkannosta viimeiset kolme vuotta. Mitä se on ollut? Ministeriaitiossa on käynyt melkoinen turbulenssi. Alkuperäisistä 19 ministeristä on jäljellä 7, joista alkuperäisellä ministerimandaatilla taitaa työskennellä enää 5. Vastuunkanto ei ole ollut erityisen muodikasta.

Nyt maanantaina uusi pääministeri Stubb teki uusimmat ministerimuutokset. Kansalaisilta tulleen palautteen mukaan näyttää siltä, että tälläkään hallituksella ei ole kansan luottamusta. Ilmassa leijuukin vahvasti mielikuva, että tämä on kumileimasinhallitus, jossa ammattitaitoiset virkamiehet leikkivät ministerimarioneteilla.

Tiistaina eduskunnassa keskusteltiin Stubbin uuden hallituksen ohjelmasta. Esitimme kiitosta niistä asioista, jotka sen ansaitsivat. Olemme useissa varjobudjeteissa esittäneet teollisuutta rasittavasta windfall-verosta luopumista. EU:n komissiokaan ei veroa hyväksynyt, joten nyt hallitus otti onkeensa ja päätti luopua siitä. Hyvä näin, mutta edelleen yritykset saavat olla varpaillaan, sillä uuden hallituksen ohjelmassa väläytettiin jo tämän veron tuoton korvaamista uusilla ympäristö- tai kulutusveroilla.

 

Työ ja työllisyys ovat Perussuomalaisille tärkeitä peruspilareita. Kanta- ja Päijät-Hämeen alueen tuoreet työttömyysluvut ovat huolestuttavia ja kaukana hallituksen asettamista tavoitteista. Hämeen työ- ja elinkeinotoimistossa oli tämän vuoden toukokuun lopussa yli 22 000 työtöntä työnhakijaa eli lähes 12 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Lähes poikkeuksetta työttömyysluvut ovat Hämeen seudulla suurempia kuin muualla Suomessa. Esimerkiksi työttömien työnhakijoiden määrä oli Hämeessä 12,3 % työvoimasta kun luku koko Suomessa on 11,5. Alle 25-vuotiaiden työttömien % -osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta oli toukokuun lopussa Hämeessä 16,5 % ja koko maassa 14,0 %. Maakunnat odottavat nyt hallitukselta tositoimia eivätkä vain kauniita korulauseita. Kevään istuntokauden päätteeksi jätin vielä tästä aiheesta kirjallisen kysymyksen.

 

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vain vajaat 10 kuukautta aikaa. Uuden hallituksen ohjelma on selkeästi vain vaaleja varten tehty. Käsittelyssä olevasta ohjelmasta nimittäin puuttuvat numeromääräiset mittarit. Siinä ei myöskään kerrota, milloin tavoitteiden saavuttamisesta tehtäisiin väliaikaraportointi. Se on melkoisen ympäripyöreä kokonaisuus täynnä kauniita lauseita.

Lapsiperheille ei helpotusta

Uuden pääministerin ja uuden valtiovarainministerin kevään aikana vaalipuheissaan esittämät kannanotot antoivat hieman toivoa lapsiperheille siitä, että kevään kehysriihessä tehty 110 miljoonan lapsilisäleikkaus peruttaisiin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Lapsiperheiden tukemiseksi valmistellaan nyt verovähennysjärjestelmään muutosta, jolla tuota järjetöntä leikkausta edes vähän yritetään korjata. Mutta konkreettista esitystä tästä ei vielä ole, joten nähtäväksi jää, miten tämä käytännössä toteutetaan ja ketä se hyödyttää.

Myöskään pienituloisille eläkeläisille ei ole tämän hallituksen aikana luvassa helpotusta. Vaikka hallitusohjelma alkaakin tutuilla lauseilla siitä, että hallituksen painopistealueita ovat köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen.

Köyhyysraja on hieman yli 1 000 euroa kuukaudessa. Tällaisista tuloista moni eläkeläinen näkee vain päiväunta. Ansio- ja inflaatiotarkistukset eivät tuo helpotusta perusturvan varassa elävien ostovoimaan. Indeksien jäädyttämisen seurauksena eläkeläisten ostovoimansa laskee. Köyhyys ja sitä kautta turvattomuus sekä huoli huomisesta lisääntyvät entisestään. On muistettava, että indeksijäädytys heijastuu eläkkeen tulotasoon koko eliniän. Kun ja jos indeksijäädytyksen jälkeen palataan indeksitarkistuksiin, on eläkkeen lähtötaso jo valmiiksi alhaisempi.

Oppivelvollisuusiän järjetön nosto

SDP sai pitää ohjelmassa lempilapsensa: oppivelvollisuusiän noston. Tätä asiaa ovat lukuisat asiantuntijat ja päähallituspuolue kokoomuksenkin edustajat kritisoineet. Jos uusi valtiovarainministeri Rinne olisi ollut eilisen puheenvuoroni aikaan vielä paikalla, olisin kysynyt, miten hän aikoo varmistaa, että oppivelvollisuusiän nosto pystytään toteuttamaan vain siihen varatulla 15 miljoonalla eurolla, sillä osa asiantuntijoista on veikannut kustannuksien nousevan jopa 100 miljoonaan euroon. Ja hyvä olisi tietää hallituksen suunnitelmat myös siinä vaiheessa jos huomataan, että 15 miljoonaa euroa ei uudistuksen toteuttamiseen riitä – perutaanko se? Ja jos se perutaan vain osittain, niin miltä osin se perutaan ja missä vaiheessa jarrua painetaan, vauhtisokeus kun voi usein yllättää uudet kuljettajat.

Arviot siitä, miten oppivelvollisuusiän nosto vaikuttaa nuorten syrjäytymiseen, ovat niin ikään vaihtelevia. Mihin perustuu se ajatus, että jos perusopetuksessa nuorta ei ole opiskelu kiinnostanut, niin se kiinnostaisi enemmän, kun pakkoa tulee vuosi lisää? Mieluummin panostaisin syrjäytymisen estämisessä esimerkiksi mestari-kisälli-malliin tai oppisopimuskoulutukseen, näillä toimilla kun on jo syrjäytyneitä nuoria saatu takaisin yhteiskunnan rattaita pyörittämään.

Eduskunta jää kesän istuntotauolle

Viimeisessä istunnossa äänestettiin uuden hallituksen ohjelmasta. Hallitus sai luottamuksen äänin 99–79. Tästä siis jatketaan syksyllä. Tunnelma on hieman odottava: mitä konkreettisia esityksiä hallitus saa tuotua ensi vuoden budjettiin, saadaanko sote-uudistus vielä tämän vaalikauden aikana lakitekstiksi asti ja eduskunnan käsittelyyn, miten käynnistyy työnsä heinäkuun alussa aloittavan uuden europarlamentin työ ja minkälainen komissio EU:lle valitaan?

Uusi hallitus – muuttuuko linja?

EU-vaalien jälkeinen aika eduskunnassa on ollut hiljaista. Media ja ministerit ovat keskittyneitä lähinnä kokoomuksen puheenjohtajavalintaan ja Suomen uuteen pääministeriin, joka huomenna lauantaina selviää.


Keskiviikkona käytiin kuitenkin keskustelu julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015–2018. Päätökset joista keskusteltiin olivat siis Kataisen ja Urpilaisen hallituksen keväällä tekemiä kehyspäätöksiä. Väistämättäkin herää kysymys, että mitä näistä päätöksistä ja linjauksista on enää ensi viikolla minihallitusneuvotteluiden jälkeen jäljellä? Sillä samaan aikaan kun hallituksen selonteko kehyksistä on kiertänyt eduskunnan valiokunnissa, on lehtien palstoilta saanut lukea milloin kenenkin mielipiteitä siitä, mitä kehyspäätöksiä tai hallituksen rakennepoliittisen ohjelman linjauksia pitäisi minihallitusneuvotteluissa repiä auki.

Nuorisotakuu ei toteudu jos perustoiminnoista leikataan

Yhtenä irtiottona päähallituspuolue kokoomus ilmoitti, että se haluaa passittaa oppivelvollisuusiän nostamisen 17 vuoteen uuteen valmisteluun, koska arvioitu 15 miljoonaa ei uudistuksen toteuttamiseen tule riittämään. Samaan aikaan ministeri Kiuru vakuuttaa, että se tulee riittämään, kunhan opetusmateriaalia kierrätetään. Kuntaliiton asiantuntijat kuitenkin arvioivat oppivelvollisuusiän noston hinnaksi 100 miljoonaa euroa, jos kyse tosiaan on kuntia velvoittavasta toiminnasta, jossa myös oppimateriaalit ja oppilaskuljetukset joudutaan hoitamaan. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisen kasan tavaraa ja mitä opetusministeriö on suunnitellut kierrättävänsä, jos aikoo tuon käpin kuroa umpeen?? Kuntaliitto katsookin tiedotteessaan, että oppimateriaalikustannuksia ei voida laskea sen varaan, että niitä kierrätettäisiin. Oppivelvollisuusikää  ei ole mitään järkeä nostaa, koska tämänhetkisiäkään velvoitteita kunnollisen perusopetuksen suhteen  ei pystytä hoitamaan.

Koulutus on nimittäin jälleen tässä kehyspäätöksessä joutunut hallituksen leikkauslistalle: perusopetuksen laadun parantamiseen kohdistettuja valtionavustuksia vähennetään 57 miljoonaa euroa. Lisäksi koulunkäyntiavustajat luetaan osittain osaksi opettaja-oppilassuhdetta valtion rahoituksen perusteissa. Käytännössä ryhmäkokoja siis kasvatetaan.

Perussuomalaiset tarjoavat jälleen vaihtoehdon hallituksen politiikalle. Omassa vaihtoehdossamme panostaisimme mm. koulutukseen vuosittain 55 miljoonaa euroa lisää. Tukisimme ammattikorkeakouluja ja panostaisimme perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen. Lisäksi tekisimme panostuksia oppisopimuskoulutukseen.

Viime viikolla valtiovarainvaliokunnan julkisessa kuulemisessa nuorisotakuun toteutumisesta useampi asiantuntija otti esille sen, että tuntuu toimijoiden mielestä erittäin ristiriitaiselta kun erilaisiin hankkeisiin nuorisotakuun tiimoilta myönnetään kyllä rahaa, mutta samalla perusasioista leikataan. Parasta nuorisotyöttömyyden ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyä on panostaa nuoriin jo peruskoulusta lähtien. Tähän pienemmät ryhmäkoot ja toimiva oppilashuolto ovat ensisijaisia tekijöitä. Nuorisotakuu ei ole asiantuntijoiden mukaan toteutunut toivotulla tavalla eikä se tule koskaan toteutumaan niin kauan kun koulutuksen perustoiminnoista leikataan.

Nuorisotakuun myötä noin 70 % sitä koskevasta ikäluokasta on päässyt koulutuksen tai työn piiriin. Toimijoiden mukaan he ovat kuitenkin niitä nuoria, jotka olisivat selviytyneet muutenkin. Se jäljelle jäävä 30 % on nuorisotakuun varsinainen kohde, mutta juuri heihin toimenpiteet eivät ole tehonneet. Ratkaisuksi tarjotaan ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ja peruspalveluista huolehtimista. Myös nuorten mielenterveyspalvelut ovat huonolla tolalla, sillä edelleen 1000 nuorta jää vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi.

Nuorisotakuun ei pitäisi olla vain tulipalojen sammuttelua, vaan se pitäisi rakentaa toimivaksi kokonaisuudeksi peruspalvelujen päälle. Perusopetuksen on edelleen oltava laadukasta ja lukioverkon on ulotuttava kaikkialle Suomeen. Nuorille tulee tarjota tukea ja turvallisia aikuisia jo alaluokilta lähtien: liian isossa ryhmässä on vaarana, että joku jää aina yksin.

Lapsiperheet ja eläkeläiset leikkauslistan kärjessä – käsittämätöntä

Kuntien peruspalvelut ovat erityisesti pienituloisille ja eläkeläisille elintärkeitä. Kunnilta on leikattu läpi koko vaalikauden ja tärkeimmät rakenteelliset uudistukset eli kunta- ja sote-uudistus ovat edelleen kesken. Peruspalvelut olisi kuitenkin kaikissa tilanteissa turvattava, vaikka myllerrystä kuntien palveluiden rahoitukseen ja järjestämiseen olisikin tulossa.

Myös lapsilisät lisättiin tässä kehyspäätöksessä leikkauslistalle. Tätä arvovalintaa on vaikea ymmärtää. Vaikeaa se tuntuu olevan monelle muullekin, sillä koko kevään on julkisuudessa kuulunut hallituspuolueiden edustajien ääniä ja jopa nykyisen valtiovarainministerin ääniä siitä, että tämä päätös tulisi purkaa. Kuka tätä vielä kannattaa?

Tässä kehyspäätöksessä hallitus iskee jälleen eläkeläisten kukkaroihin leikkaamalla indeksejä. Samaan aikaan yhä enemmän pitäisi pystyä ostamaan palveluita kotiin kun kunta ei niitä enää tarjoa. Yhtälö on monelle pienituloiselle eläkeläiselle täysin mahdoton. Monen on jo mietittävä, ostaako lääkkeitä, ruokaa vai maksaako vuokran tai sähkölaskun. Olenkin saanut paljon palautetta siitä, että markkasummat ovat muuttuneet euroiksi,  jopa yli kuusinkertaistuneet, mutta tulot pysyneet ennallaan.

Moni kysyy myös, että mihin suomalaisten veroeurot menevät? Se on hyvä kysymys! Olen tehnyt lukuisia kirjallisia kysymyksiä liittyen mm. sosiaalietuuksien maksamiseen ns. sosiaaliturvaturismiin. Sosiaali- ja terveysministeriön tällä viikolla julkaiseman selvityksen mukaan sosiaaliturvaturismista ei selvittäjien mukaan ole näyttöä?! Kuitenkin asiantuntijoilta tuntuu puuttuvan tilastointitietoja, koska niitä ei vain ole saatavissa. Esimerkiksi kasvavista tulkkikustannuksista kysyin kirjallisessa kysymyksessä ja silloinen valtiovarainministeri Urpilainenkin myönsi vastauksessaan mm. ... "Euromääräisiä tulkkauskustannuksia ministeriöittäin ei näin ollen ole mahdollista antaa" ja että "Tarkkoja arvioita kustannusten ja tulkkausten määrän kehittymisestä on mahdoton antaa...". Joten jotta voitaisiin oikeasti arvioida asioita, pitää niistä olla myös tilastotietoja.

Suomalaisten lapsiperheiden puolesta

Perussuomalaiset, keskusta ja vasenryhmä jättivät tänään eduskunnassa yhteisen välikysymyksen hallituksen perhepolitiikasta ja lapsilisien leikkaamisesta. Hallitus vastaa kysymykseen jo seuraavana torstaina. Ensi viikolla keskustellaan lisäksi tiistaina hallituksen kehysselonteosta, joten puhetta talouspolitiikasta ja hallituksen ratkaisuista on tiedossa.

 

Välikysymyksessä halutaan vastauksia hallituksen arvomaailmasta, joka monien saamieni yhteydenottojen perusteella ihmetyttää mitä suurimmassa määrin kansalaisiakin. Ja niin se ihmetyttää minuakin.

 

Hallitusohjelmassaan hallitus väittää tavoitteekseen luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Nämä tavoitteet ovat oppositionkin mielestä hyviä ja kannatettavia. Hallituksen keinot pyrkiä kyseisiin tavoitteisiin herättävät kuitenkin jatkuvasti ihmetystä, sillä kerta toisensa jälkeen hallitus tekee ratkaisuja, jotka ankarimmin osuvat juuri pienituloisiin lapsiperheisiin. Nyt tehtävä lapsilisäleikkaus ei ole nimittäin ensimmäinen perheisiin kohdistuva säästö, vaan esimerkiksi viime syksynä hallitus päätti osana rakennepoliittista ohjelmaansa puolittaa kotihoidontuen vanhempien kesken ja lisäksi tällä vaalikaudella lapsilisien indeksikorotukset on jo pistetty jäihin.

 

Kansalaisten ihmetys ja epäoikeudenmukaisuuden tunne on helppo ymmärtää: hallituksen arvojärjestyksessä suomalaiset tuntuvat tulevan aina viimeisenä. Kehitysapuun, muille euromaille maksettaviin tukipaketteihin ja EU-lainsäädännön toteuttamiseen tuntuu vuosi toisensa jälkeen riittävän rahaa.

 

EU:sta tulevien lakien myötä suomalaisia sosiaalitukia, kuten lapsilisiäkin maksetaan koko ajan myös ulkomaille. Tämän vuoden alusta voimaan tulleen yhdistelmälupadirektiivin arvioitiin lisäävän valtion talousarviossa ulkomaille maksettavien lapsilisien määrää miljoonalla eurolla.  Lisäksi helmi-maaliskuussa uutisoitiin, että tarkkoja summia ulkomaille maksettavista lapsilisistä ei edes ole tiedossa, vaan selvitystä ollaan parasta aikaa vasta tekemässä. Tuolloin esimerkiksi Talouselämässä uutisoitiin, että Kela maksoi lapsilisiä ulkomaille lähes viiden miljoonan euron edestä…

Politiikan tehoviikko

Viime viikko oli varsinainen politiikan tehoviikko. Kansalaisille edellinen viikko on median välityksellä näyttäytynyt lukuisina jännittävinä poliittisina uutisina ja tapahtumina: on ollut puolueiden välistä onnistunutta yhteistyötä sote-sopimuksessa ja toisaalta taas hallituksen rivien rakoilemista, kun Vasemmistoliitto päätti kehysriihen päätyttyä siirtyä opposition puolelle. Kansanedustajalla viikko on ollut niin ikään vilkas ja tiedon täyteinen.

Sote-sopu on hyvä askel eteenpäin. Se, miten nyt syntynyt sopu vaikuttaa kuntaliitoksiin jää vielä nähtäväksi. Ylen uutiset arvioi, että ainakin meillä Päijät-Hämeessä Salpausselän kuntajakoselvityksen aikataulut saattavat sen myötä mutkistua.

Hallituksen kehysriihen tuloksena oli jälleen mittavat sopeutustoimet: leikkauksia ja veronkorotuksia tiedossa yhteensä 2,3 miljardin euron edestä. Kehysriihi oli eduskunnassa torstaina kyselytunnin ainoana aiheena ja sain esittää Perussuomalaisten pääkysymyksen eli pääsin haastamaan hallitusta heti ensimmäisenä. Jälleen jouduimme kysymään hallitukselta: Miten te kehtaatte?!

Tällä kertaa hallitus kehtasi nimittäin taas iskeä pienituloisiin lapsiperheisiin leikkaamalla lapsilisistä 110 miljoonaa euroa. Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta, vaan lapsilisät ovat olleet leikkurin alla lähes jatkuvasti 90-luvun puolivälin jälkeen ja myös tällä vaalikaudella lapsilisien indeksikorotukset on jätetty tekemättä. Aina kun korotuksia ei tehdä, lapsilisän arvo laskee ja saadulla rahalla pystyy tekemään vähemmän tarvittavia hankintoja.

Huomattavaa on myös se, että monet muutkin kehysriihessä tehdyt päätökset vaikuttavat lapsiperheisiin: tuloverotuksen kiristyminen, asuntolainojen korkovähennyksen pieneneminen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennys ja muut sosiaalietuuksien heikennykset tuntuvat pahiten pienituloisissa perheissä. Lapsiperheissä jokainen euro merkitsee, menee käyttöön ja tarvitaan jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen.

Useat ovat ihmetelleet hallituksen arvovalintoja, miksi se on päättänyt leikata juuri lapsiperheiltä? Miksi ei olisi voitu perua suunniteltua oppivelvollisuusiän nostoa, kun kustannusvaikutus olisi ollut sama? Ihmettelen tätä itsekin. Hallitus vetoaa siihen, että kaikilta otetaan jotain ja kaikki osallistuvat näihin talkoisiin. Oikeudenmukaiselta tämä ei kuitenkaan tunnu, kun työläiset ja lapsiperheet maksavat tämän hallituksen käsittämättömän politiikan. Esimerkiksi suursäätiöiden verotukseen ei koskettu taaskaan. Myös kehitysavusta oltaisiin voitu leikata vielä lisää.

Paljon puhetta puheenvuoroista ja ulkopolitiikasta

Tällä viikolla keskusteltiin täysistunnossa mm. Ukrainan tilanteesta ja sen vaikutuksista niin Euroopan Unioniin kuin Venäjä-suhteisiin. Nato-keskustelu nousi pintaan jälleen kerran. Eikä keskustelusta unohtunut myöskään se, mitä vaikutuksia EU:n mahdollisilla pakotteilla olisi Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin.

Salikeskustelun jälkeen virisi puolestaan keskustelu siitä, olisiko puheenvuoroja voinut jakaa hieman laajemmalti salissa puheenvuoroa pyytäneiden edustajien kesken. Esimerkiksi kokoomuksen Sofia Vikman kritisoi julkisesti puhemies Heinäluomaa siitä, ettei tämä antanut kokoomusnaisille ollenkaan puheenvuoroja.

Itse kuuluin myös niiden pettyneiden joukkoon, jotka puheenvuoroa eivät saaneet. Arvoisa Puhemies Heinäluoma kommentoi tänään, että aihe kosketti lähinnä ulkoasian valiokuntaa ja puheenvuoroja myönnettiin tuon valiokunnan jäsenille. Tästä voisi olla toistakin mieltä… Ymmärrän Sofia Vikmanin harmituksen, onhan hän puolustus- ja suuren valiokunnan jäsen. Olen itsekin suuren valiokunnan jäsen, joka käsittelee EU-asioita. Jotenkin olisi voinut kuvitella, että Ukraina-aiheeseen olisi voinut ottaa mukaan myös suuren valiokunnan jäseniä laajemmin.

Herra Puhemies kaipasikin tämän päivän radiolähetyksessä myös näkökulmaa, jota ei salipuheenvuoroissa käsitelty. Tässä yksi...

Olisin halunnut kysyä EU:n poliittisen päätöksenteon johtajuudesta tai paremminkin sen puutteesta. Euroopan Unionissa on pitkään ollut epäselvää, kuka EU:n poliittista päätösvaltaa käyttää. Onko se joku tietty henkilö, jäsenmaa, komissio, Euroopan Parlamentti vai Eurooppa-neuvosto. Nyt olisi erittäin tärkeää päättää mikä näistä vaihtoehdoista pystyy antamaan ulkopuolisille tahoille varmuuden siitä, että luvatuille toimille on myös poliittinen valtuutus.

Catherine Ashton on unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, joka toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana johtaen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hän on myös Euroopan komission varapuheenjohtaja ja varmistaa Euroopan unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuuden ja koordinoinnin. Kovin hääviltä koordinointi ei ainakaan asiaa sivusta seuranneelle suomalaiselle ole näyttänyt.

Ukrainan tilanteen alkuvaiheessa EU antoi ukrainalaisille löysiä lupauksia ja kansalaisten toiveet paremmasta nousivat kiehumispisteeseen. Komissiosta annettiin taloudellisia lupauksia ilman konkreettisia esityksiä miten ja kuinka paljon. Lupaus annettiin myös kuulematta kansallisten parlamenttien mielipiteitä. Ilmoitus aiheutti hämmennystä EU:n jäsenmaissa, toiveita Ukrainalaisille ja paineet lisääntyivät Venäjällä. Tilanne kiristyi edelleen.

Eurooppa-neuvoston tehtäviä puolestaan ovat unionin yleisten poliittisten suuntaviivojen luominen, talouspolitiikan sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaviivojen määrittely ja kolmas tähän Ukrainan tapaukseenkin liittyvä tärkeä tehtävä on sovittamattomien erimielisyyksien ratkaiseminen.

Näistä Eurooppa-neuvoston keskeisistä ja rakentavista tehtävistä huolimatta Eurooppa-neuvosto päätti viime viikolla keskeyttää neuvottelut Venäjän kanssa. Oliko tuo oikea ratkaisu? Eikö tässä tilanteessa nimenomaan ole tavoite löytää ratkaisu sovittamattomiin erimielisyyksiin?

Venäjän Presidentti Putin ei ilmeisesti soittanut Ashtonille, vaan valitsi sen sijaan keskustelukumppanikseen Saksan liittokansleri Angela Merkelin. Ehkä näpäyttääkseen EU:ta?

Jos olisin eduskunnan keskustelussa ääneen päässyt, olisin kysynyt ”Mitä Suomen ministerit ajattelevat tästä EU:n poliittisesta johtajuudesta. Kenellä EU:ssa on ratkaisun avain taskussaan?”

Pankkien kriisienratkaisujärjestely - paljon kysymyksiä, vähän vastauksia

Valitettavasti eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi tänään 7.3.2014 äänin 16-9 Suomen kannan neuvotteluihin, jotka koskevat yhteistä pankkien kriisinratkaisumekanismia (SRM), yhteistä kriisinratkaisurahastoa (SRF) sekä pankkien suoraa pääomittamista Euroopan vakausmekanismi EVM:n kautta. Nämä liittyvät EU:n pankkiunioniin, josta Urpilainen neuvottelee ensiviikon alussa Ecofin-kokouksessa.  

Perussuomalaiset ja keskusta jättivät vastaesityksensä, joiden mukaan Suomen ei tule hyväksyä ehdotetun kaltaista pankkien kriisinratkaisujärjestelyä.  

Rahasto on tarkoitus perustaa siihen osallistuvien maiden valtiosopimuksella ja asiasta on tarkoitus päättää samanaikaisesti kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen kanssa. Pankkien suora pääomittaminen Euroopan vakausmekanismi EVM:n kautta on käsittelyssä euroryhmän kokouksessa. 

Edellä mainittuihin asioihin sisältyy paljon avoimia kysymyksiä ja suomalaisten kannalta taloudellisten riskien määrä kasvaa.  Euroalueen yhteinen kriisinratkaisumekanismi on tarkoitus perustaa 10 vuoden kuluessa siten, että pankeilta peritään kansallisella tasolla maksuja, jotka vähitellen yhdistetään euromaiden yhteiseksi 55 miljardin euron pelastusrahastoksi. 

PS ei voi hyväksyä kriisinratkaisu- ja talletussuojarahaston yhteisvastuullisuutta. 

On ookoo, jos yhteisen kriisinratkaisumekanismi toteutetaan kansallisten kriisinratkaisumekanismien ja -rahastojen verkostona, mutta niitä ei pidä yhdistää! Jokaisella EU-maalla pitää olla oma pankkikriisien ratkaisumekanismi. Emme hyväksy myöskään vaatimusta, että Suomen rahastojen olisi annettava tarvittaessa lainaa muiden EU-maiden vastaaville rahastoille. Tämäkin on yhteisvastuullisuutta, jos mikä. 

Näiden kansallisten mekanismien minimitasosta tulee päättää EU-tasolla. Kriisinratkaisurahaston koko 55 miljardia on aivan liian pieni summa verrattuna euroalueen pankkisektorin kokoon, joka on noin 34 000 miljardia euroa. On päivänselvää, että jos pankkikriisi iskee, ei rahaston koko riitä.  Kun rahaston varat loppuvat, seuraavaksi käytetään hyvin todennäköisesti Euroopan vakausmekanismin rahoitusta. Siinä tapauksessa maksumiehinä ovat jälleen veronmaksajat. Siis ne jotka veroa maksavat… 

Olennainen kysymys on sijoittajavastuuta koskevien sääntöjen pysyvyys. Jos niitä muutetaan siten, että valtion vastuut merkittävästi kasvavat, sopimusosapuolella pyritään saamaan oikeus jäädyttää tai irtisanoa sopimus. Tämä ei paljon lämmitä. Sillä määräenemmistö voi päättää, että jos sijoittajan vastuu on liian tiukka ja että jos se uhkaa rahoitusmarkkinoiden vakautta, niin tällöin voitaisi sijoittajan vastuuta löysentää.  Joten jos samaan aikaan kansalliset kriisinratkaisurahastot on jo yhdistetty ja Suomi haluaisi irtisanoa sopimuksen, niin Suomessa kerätyt kansallisen rahaston varat jäävät sille tiellensä, muiden käytettäviksi… Eli käytännössä sopimuksesta ei juuri ulospääsyä ole.

 

Ja näsäviisaasti voisi todeta, että onko montaakaan Eu-sopimusta, jota ei olisi epäsuoraan tai välillisin keinoin jälkikäteen muutettu...?

Vapaaehtoisuutta ja lähimmäisenrakkautta on arvostettava!

Tämän viikon torstaina suullisella kyselytunnilla keskusteltiin vanhustenhoidosta ja omaishoidosta. Ministeri oli selvästi ärtynyt kun otimme asian esille ja vakuutti, että hallituksella on tilanne jo hallinnassa ja että näihin ongelmiin on jo tartuttu. Hyvä niin, mutta mitään väärää ei varmaankaan ole siinä, että tärkeä aihe nostetaan keskusteluun.

Itse haluan tuoda keskusteluun mukaan työikäiset omaishoitajat sekä paikallisyhdistysten ja vapaaehtoisten tärkeän työn. Kyselytunnilla en kuitenkaan saanut puheenvuoroa, että olisin päässyt näistä asioista ministeriltä kysymään.

Omaishoidosta puhutaan onneksi melko paljon, mutta keskustelusta unohtuu usein työikäiset omaishoitajat. Monet vanhemmat jäävät kotiin hoitamaan esimerkiksi vammaista lasta. Vuonna 2012 alle 17-vuotiaita omaishoidettavia lapsia oli lähes 6000.

Usein parhaassa työiässä oleva ihminen jättäytyy pois työelämästä, mutta omaishoidontuessa ei huomioida tuota ansionmenetystä. Perheessä saattaa olla myös muita lapsia, mutta myöskään tätä ei omaishoidontuessa huomioida. Tulisiko omaishoitoa kehittää siihen suuntaan, että myös nämä asiat huomioitaisiin, vaikka kohderyhmä onkin huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi eläkkeellä olevat omaishoitajat?

Kaikki mahdollinen tuki on näille perheille erittäin tärkeää. Omaishoitokeskustelussa pitää huomioida vammaiset sekä heidän tarvitsemansa palvelut, jotta ne saadaan helpommin - ilman jatkuvaa taistelua viranomaisten kanssa.

Vanhempien tai yksinhuoltajavanhemman jaksamisesta ei myöskään juuri puhuta. Torstain kyselytunnilla tämä näkökulma jälleen keskustelusta unohtui…

Lisäksi haluaisin nostaa yhdistysten tekemän työn siihen arvoon, joka niille kuuluu. Yhdistyksissä työ tehdään useimmiten vapaaehtoisvoimin, pienillä resursseilla. Myös ministeri korosti joissain vastauksissaan yhdistysten ja järjestöjen työtä. Välillä vaikuttaa kuitenkin siltä, että valtio liikaa luottaa tuohon yhdistysten tekemään vapaaehtoistyöhön ja ottaa sen itsestäänselvyytenä. Tukemalla yhdistyksiä taloudellisesti vielä vahvemmin, voitaisiin saada merkittäviä tuloksia aikaan.

Yhdistysten tekemän työn arvoa ei voida rahassa mitata. Monille omaishoitajille tilanne tulee eteen yllättäen.  Epävarmuus ja huoli hoidettavan ja myös muun perheen tulevaisuudesta on suuri. Mitä tapahtuu, mistä apua ja ennen kaikkea, mitä tehdä silloin kun omat voimavarat ehtyvät? Kun omaishoito päättyy, putoaa hoitaja usein tyhjän päälle taloudellisesti ja sosiaalinen verkostokin on saattanut jo kadota.

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n 70 paikallisyhdistystä tekevät työtä koko tämän ajan hyvin pienillä taloudellisilla resursseilla. Hallituksen ja yhteiskunnan taholta arvostusta pitäisi voida mitata myös rahassa, jotta tärkeä työ yhdistyksissä voi jatkua. Takuuvarmasti kaikki näille yhdistyksille annettu tuki tuo yhteiskunnalle enemmän säästöjä kuin menoja.

Ensi viikolla vieraakseni eduskuntaan saapuu noin 50 Päijät-Hämeen omaishoitajaa. Uskon, että vierailusta tulee molemmin puolin antoisa ja ainakin keskustelu ja vuoropuhelu omaishoidosta jatkuu. On tärkeää kuulla käytännön toimijoiden kokemuksia heidän arjestaan.

Viikonloppuna olemme eurovaaliehdokkaiden Erkki Havansi, Juha Väätäinen ja Mauno Vanhala kanssa Rantasalmella. Tulkaa juttelemaan!

 

EU-virkamiehille eläkkeitä ja palkankorotuksia takautuvasti – kuka kustantaa?

Jätin tänään perjantaina mieltäni askarruttaneen kirjallisen kysymyksen hallitukselle vastattavaksi. Suuri valiokunta vastaanotti tammikuun lopussa E-kirjeen (E 177/2013), jossa käsitellään komission ehdotusta EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden tarkistamiseksi vuosilta 2011 ja 2012.

Komissio on ehdottanut palkkojen ja eläkkeiden tarkistamista 0,9 prosenttia molemmilta vuosilta. E-kirjeen mukaan Suomi on valmis hyväksymään asiassa minkä tahansa ratkaisun: Suomi voi hyväksyä myös palkkojen ja eläkkeiden tarkistamatta jättämisen, mutta samalla hyväksyy myös niihin tehtävän 0,9 prosentin vuosikorotuksen, kunhan taloudelliset vaikutukset pysyvät rahoituskehysten sisäpuolella. E-kirjeen ja Suomen kannan on allekirjoittanut hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen.

Kun lähdin selvittelemään tämän E-kirjeen ja aiheen taustoja, niin löysin paljon kaikenlaista: kaksi laajaa komission ehdotusta aiheesta, molemmille vuosille omat, sekä Euroopan tuomioistuimen antamia päätöksiä, jotka liittyvät asiaan.

Erityisesti minua kiinnostaa tässä nyt Suomen hallituksen arvomaailma ja Suomelle aiheutuvat lisäkustannukset. E-kirjeen mukaan vuodelle 2011 ehdotettu 0,9 % korotus lisäisi maksusitoumuksia EU:n talousarvion hallintomenojen otsakkeessa 129 miljoonaa euroa vuonna 2013 ja 51,6 miljoonaa euroa kehyskaudelle vuodesta 2014 eteenpäin. Lisäksi vuodelle 2012 ehdotettu 0,9 % korotus lisäisi maksusitoumuksia 132,9 miljoonaa euroa vuonna 2014 ja 53,2 miljoonaa euroa kehyskaudelle vuodesta 2015 eteenpäin.

Komission selvityksen mukaan taloudelliset vaikutukset kuitenkin pysyisivät monivuotisen rahoituskehyksen puitteissa. Onko rahoituskehyksiin jätetty siis paljonkin ns. liikkumavaraa tällaisten taannehtivien korotusten tai muiden samankaltaisten kulujen kattamiseen vai onko tästä tulossa Suomellekin lisälasku? Yllätyksiä on tullut ennenkin…

Joka tapauksessa epäluottamus EU:n toiminnan läpinäkyvyyteen kasvaa tällaisten ehdotusten myötä entisestään ja siksi haluan tätä asiaa hallitukselta kysyä. Olen sitä jo pariin otteeseen eduskunnassa yrittänytkin, EU-selontekokeskustelussa ja Suuren valiokunnan kokouksessa, mutta vastausta en ole saanut.

Haluan vastauksen siihen, onko hallitus ylipäätään perehtynyt näihin ehdotuksiin, jotka jälleen kerran asettavat EU:n omat toimielimet ja henkilöstön jäsenmaiden kansalaisten kanssa eriarvoiseen asemaan korottamalla virkamiesten palkkoja ja eläkkeitä takautuvasti samaan aikaan kun jäsenvaltioilta vaaditaan ankaria talouden kiristystoimia? On selvää, että vaikka ostovoima jäsenvaltiossa jatkuvasti heikkenee, ei kansalaisten palkkoja ja eläkkeitä voida samaan tapaan takautuvasti korottaa… Miten hallitus perustelee suomalaisille tämän komission tekemän tarkistusehdotuksen?

Jälleen kerran tuntuu siltä, että hallituksen linja on kyllä EU:lle ja ei suomalaisille.

HALLITUKSEN FANTASTINEN JÄÄFESTIVAALI

Viime viikolla eduskunnassa pidettiin tämän vaalikauden viimeiset valtiopäivien avajaiset. Nämä viimeiset kolme vuotta ovat olleet  itselleni nöyrää aikaa. Paljon uusia ja vaikeita asioita. Liian vähän tunteja vuorokaudessa. Ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. 

Suomen valtion taloudellisesta tilasta ja sen korjausliikkeistä on keskustelu paljon. Onko eri alojen asiantuntijoilla jo liikaa päätösvaltaa ja tekeekö hallitus päätöksensä nojautuen heidän ohjeisiinsa? Monet päätökset tehdään erilaisten ennusteiden ja laskelmien mukaan. Kukaan ei vain voi etukäteen tietää, ovatko laskelmien eri muuttujat oikeita. Vasta jälkeenpäin voidaan todeta mentiinkö päin mäntyä vai pysyttiinkö polulla. Nyt näyttää siltä, että lastuja lentelee. Kunta- ja soteuudistus saa vastustusta niin kuntapäättäjiltä, kuntalaisilta kuin asiantuntijoiltakin. Ja hallituksen rivit rakoilevat. Hallitusyhteistyö ei olekaan niin fantastista, kuin on annettu ymmärtää.

Suomen johtava perustuslain ja Eurooppa-oikeuden asiantuntija, akatemiaprofessori Kaarlo Tuori totesi tammikuun lopulla eurokriisiä puivassa seminaarissa, että EU:sta tuleva lainsäädäntö, varsinkin nyt kriisiaikana, on niin haastavaa lakitekstiä, että se on oikeusoppineellekin hankala ymmärtää – saati sitten tavalliselle kansalaiselle tai kansanedustajalle, jonka tulisi asioista pystyä tekemään päätöksiä. Hän oli oikeassa. Olemme usein kuulleet, kuinka ministerit ovat Brysselin yön pimeinä tunteina neuvotelleet tuloksen, jota kukaan ei ole oikein osannut selittää. On menty asiantuntijoiden viitoittamaa tietä.

Kreikan velkakriisiä on yritetty hoitaa jo vuosia.  Kreikka on saanut 240 miljardin euron edestä tukipaketteja. Sen velkojen takaisinmaksuaikaa on jo pidennetty 30 vuoteen ja velkojen korot on jo laskettu lähes nollaan. Nyt näköpiirissä välkkyy kolmas tukipaketti, jonka suuruusluokkaa vasta arvuutellaan – ehkä 10-20 miljardia euroa? Myös laina-aikaa pidennetään ehkä 50 vuoteen.

Jos joku vielä uskoo Kreikan kykenevän joskus lyhentämään lainojaan, niin hän on uskossaan vahva. Kreikka toimii kesään saakka EU:n neuvoston puheenjohtajana, eikä puheenjohtajamaata ehkä kehdata kovistella. Syytä olisi. Mielenkiinnolla odotan, mikä kepulikonsti Kreikan pelastamisessa kevään aikana EU:n taholta keksitään. Varmaa on, että Suomen hallitus menee jälleen kerran vipuun - ja rahapussin suu aukeaa. Niinhän se on auennut joka kerta, kun Euroopasta on apua huudettu.

EU on tunnettu siitä, että yllätyksiä tulee, varsinkin rahanmenon osalta. Tämän vuoden ja erityisesti koko rahoituskehyskauden aikana Suomenkin maksuosuus saattaa jälleen kasvaa, vaikka EU:n budjettikehyksistä päästiin pitkällisen väännön jälkeen lopulta sopuun viime vuoden puolella.

Saimme nimittäin viime viikolla eduskuntaan komission ehdotuksen, jossa EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoja ja eläkkeitä halutaan tarkistaa taannehtivasti ylöspäin alkaen vuosilta 2011 ja 2012. Komissio perusteli tarkistusta ostovoiman muutoksilla sekä sosiaalisella tilanteella. Sekä sillä, että palkkoja ja eläkkeitä päätettiin budjettineuvotteluissa jäädyttää vuosille 2013 ja 2014. Jos tämä ei ole kepulipeliä, niin mikäs sitten? Ministeri Virkkusen allekirjoittaman Suomen kannan mukaan Suomi voi tukea tarkistusesityksiä 0,9 % vuosille 2011 ja 2012. Tuo 0,9 % nostaa kuitenkin jäsenmaiden maksusitoumuksia sadoilla miljoonilla euroilla tulevina vuosina. Kysyn vaan, miten ihmeessä Suomen hallitus voi tukea EU:n virkamiesten palkkojen ja eläkkeiden nostamista ja samaan aikaan leikata suomalaisten palkansaajien ja eläkeläisten ostovoimaa?

Hallituksen jäätävä kotimaan linja ei ole kolmessa vuodessa siis juurikaan muuttunut: suomalaiset pienituloiset, jotka kärvistelevät toimeentulon rajamailla, unohdetaan. Heille ei ole luvassa taannehtivia eikä tulevia korotuksia. Päinvastoin. Todennäköisesti saamme kevään mittaan kuulla, että sosiaalietuuksien indeksikorotuksia jäädytetään. Hallituksen kanta on jälleen kerran: Kyllä Euroopalle ja Ei suomalaisille!

 

Kolumni julkaistu Itä-Häme lehdessä tiistaina 11.2.2014.

Hajutonta ja mautonta

Keskiviikkona käytiin valtiopäivien avajaiskeskustelut. Puolet keskustelusta oli varattu EU-aiheisiin ja olin valmistautunut haastamaan ministereitä hieman EU:n taloudenpidosta sekä laajentumissuunnitelmista. Debattipuheenvuoroa ei kunnioitetulta puhemies Heinäluomalta tullut. Kuten ei tullut puheenvuoroa torstain kyselytunnillakaan. Taaskaan.

Perjantaina suuri valiokunta hyväksyi kokouksessaan70-sivuisen mietinnön tuosta hallituksen EU-selonteosta. Syksyn aikana valiokunta kuuli kymmeniä asiantuntijoita, vastaanotti lukuisia kirjallisia lausuntoja ja tämän vuoden alussa järjesti myös kansalaisille verkkokeskustelumahdollisuuden Suomen EU-politiikkaan liittyen.

Perussuomalaisten ahkera ja rakentavan kriittinen EU-politiikka on tuonut kotimaassakin jo tulosta ja paineen alla hallitus on joutunut muuttamaan myös omaa EU-linjaansa. Mutta koska hallituksessa on kuusi toistaan erilaisempaa puoluetta, ei selkeää linjaa ole havaittavissa. Hallituksen Eu-selonteko oli varsin hajuton ja mauton. Hallituksen selonteko ruotii enemmänkin mennyttä aikaa ja viljelee itsestäänselvyyksiä, kuin suuntaa katsettaan konkreettisesti ja analysoiden tulevaisuuteen.

Vastausta ei tullut mm. siihen mitkä ovat Suomen hallituksen tavoitteet integraation syventämisessä. Missä menee raja? Hyväksyykö Suomi yhteisen velan, yhteisen budjetin sekä EU:n laajan kontrollin työmarkkinoihin, eläkepolitiikkaan ja sosiaaliturvaan? Entä onko Suomi valmis tarvittaessa osallistumaan uusiin tukipaketteihin? Selonteko ei vastaa tämänkaltaisiin kysymyksiin lainkaan.

Jätimme EU-selontekomietintöön napakan vastalauseen, jossa tuomme omia linjauksiamme esille.

Keskustelu jatkuu ensi viikon keskiviikkona täysistuntosalissa, jossa EU-selonteko on käsittelyssä.

Tämän eduskuntakauden viimeiset valtiopäivät avattu!

Tämän eduskuntakauden viimeiset valtiopäivät avattu.

Kunnioitettu puhemies Heinäluoma puhui hienosti muistuttaen mm. siitä, miten Suomi hoiti velkansa ja velvoitteensa niin I kuin II maailmansodankin jälkeen. Ja selvisi omian avuin myös 90-luvun lamasta. Väistämättä tuli mieleen, että nyt ku...n pitäisi jälleen keskittyä oman maan talouden hoitamiseen, niin focus onkin ihan muualla! Nyt meitä vaaditaan osoittamaan myös taloudellista solidaarisuutta koko Euroopalle. Presidentti Niinistö puolestaan pohti sitä, että kun tänä päivänä joudutaan tinkimään, on niukempikin hyvinvointi pystyttävä jakamaan oikeudenmukaisesti. Sepäs se, kun se hyvinvointi on jo monella enemmän kuin niukkaa...

Presidentti puhui myös puolustusyhteistyöstä pohjoismaiden  välillä. Olisin toivonut vielä tarkemmin kannanottoa siihen, miten Suomessa koko maan puolustuksen hoito taataan seuraavan eduskunnan toimesta. Vai hoidetaanko vai osa? Jos niin mitä jätetään hoitamatta...? Siinäpä seuraavan eduskuntakauden leipojille valmiiksi pettutaikina odottamassa.

 

Tänään tiistaina oli vielä "väliaika": kahvia ja pullaa.

Huomenna keskiviikkona alkaa jälleen "normi"työt. Ensin suuren valiokunna kokous, jonka papereita pöydällä odottaakin jo reipas 10 sentin korkuinen nippu mm. E- ja U-kirjeitä.( E-kirjeellä eli valtioneuvoston selvityksellä ministeriö antaa eduskunnalle selvityksiä valmisteilla olevista EU-asioista, jotka ovat muita kuin lainsäädäntö- ja budjettiasioita tai kansainvälisiä sopimuksia.U-asioita ovat sellaiset EU-asiat, jotka sisältönsä puolesta kuuluvat eduskunnan toimivaltaan.)

Esimerkkinä vaikkapa erään e-kirjeen asiaotsikko:
"Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetusten (EY) N:o 850/98, (EY) N:o 2187/2005, (EY) N:o 1967/2006, (EY) N:o 1098/2007, (EY) N:o 254/2002, (EY) N:o 2347/2002 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1434/98 kumoamisesta purkamisvelvoitteen huomioon ottamiseksi"
Jos ei heti auennut, niin heti neljänneltä sivulta ilmenee, että asia liittyy "uudistetun yhteisen kalastuspolitiikan keskeisistä tavoittoitteista on saaliiden poisheittämisen lopettaminen asteittain kaikissa Euroopan unionin kalastuksessa ottamalla käyttöön saaliiden purkamista koskeva velvoite"....
Notta myönnän, että kyllä tää näiden papereiden lukeminen (lue: ymmärtäminen) työstä käy. Eikä aina laulata.

Ota kantaa EU-selontekoon

Nyt on mahdollisuus ottaa osaa EU-keskusteluun! Eduskunnan suuri valiokunta on avannut kaikelle kansalle avoimen keskustelun, jonka kautta voit nyt ottaa osaa hallituksen EU-selonteon käsittelyyn. Keskustelu ei niin sanotusti ole lähtenyt ihan vielä lentoon, mutta vielä ehtii. Tässä alkupohdinnaksi omia avauksiani keskusteluihin. OTA KANTAA!

EU - rauhan tyyssija?
                                                                                                          

Rauha, sen välittäminen ja tavoittelu ovat alusta asti olleet Euroopan unionin toiminnan tavoitteita. EU on kiistatta ollut yksi tekijä rauhan vakiinnuttamisessa Eurooppaan.

Viime vuosikymmeninä päähuomio on kuitenkin keskittynyt muihin asioihin. Talouskriisi onkin nostattanut voimakkaita tunteita ja kansalaiset ovat nousseet barrikadeille erityisesti Etelä-Euroopan maissa. Ihmiset ovat tyytymättömiä tehtyihin talousratkaisuihin. Niillä on vuosien vaikutukset ihmisten tulevaisuuteen.. Joidenkin kansalaisten kohdalla ne ovat muuttaneet elämän suunnan lähes pysyvästi. Yhteiskunnallisen rauhan maaperä on tärähtänyt perusteellisesti.

Perinteisen sodan uhka on EU:n alueella tänä päivänä pieni, mutta muunlaisia turvallisuusuhkia ilmenee useita: kansainvälinen terrorismi, kyberhyökkäykset, ilmastonmuutos ja erilaiset luonnonkatastrofit. Näihin jokaisen jäsenmaan tulee varautua sekä yksin että yhdessä.

EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe. Puhetta riittää, mutta konkreettisia ehdotuksia on vähän. EU:sta ei ole tarpeen tehdä sotilas- tai puolustusliittoa, mutta yhteistyötä voidaan kehittää. Esimerkiksi puolustusteollisuuden kilpailua voitaisiin tehostaa, kunhan siihen sitoutuvat ensin suuret jäsenmaat. Suomen näkökulmasta meidän on taloudellisesti järjetöntä kilpailuttaa materiaalihankintojamme, jos Saksa ja Ranska suosivat ensisijaisesti kumpikin härskisti oman maansa teollisuutta.

Sen sijaan EU:n taisteluosastot ovat Suomelle ongelmalliset. Palkka-armeijaan luottavien maiden on suhteellisen joustavaa osallistua taisteluosastojen kokoamiseen. Palkka-armeija -ratkaisu ei ole reaalinen ratkaisu Suomessa. Tosin Suomen puolustusvoimat kamppailee taloudellisten haasteiden parissa,. Budjetti pienee koko ajan kiihtyvällä vauhdilla vaikeuttaen käytännön toimintaa. Seuraavan eduskunnan onkin pakko lisätä puolustusvoimien määrärahoja, mikäli puolustus halutaan säilyttää uskottavana ja tehokkaana niin materiaalin kuin henkilöstönkin osalta.

Suomen on syytä seurata tarkasti EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittymistä. Samalla meidän täytyy kuitenkin pitää huolta omista puolustusratkaisuistamme ja puolustuksemme uskottavuudesta. Sotilaallinen liittoutumattomuus, yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustaminen ovat Suomen erittäin tärkeitä

 

Eu-lainsäädännön tulkinta - helppoa kuin heinänteko?                                               

                                              

Eurokriisiin päädyttiin pitkälti sen vuoksi, ettei talousongelmiin uskallettu ajoissa puuttua. Euroopan unionin toimielimiä vaivasi poliittinen vastuuttomuus ja niinpä niissä laitettiin vain aurinkolasit silmille. Teeskenneltiin, ettei ongelmia ole, koska niitä ei näe. Kun talousongelmat lopulta räjähtivät silmille, niiden hoidossa tehtiin virheitä. Virheitä ei kuitenkaan myönnetty ja niinpä sääntöjä kierrettiin ja uutta sääntelyä rakennettiin entisen päälle ja tahti sen kun kiihtyy. Hallitseeko tätä kaoottista kokonaisuutta enää kukaan? Ainakaan kukaan ei kehtaa myöntää, ettei sitä ymmärtäisi. Komissaarit antavat toinen toisistaan uskomattomampia selityksiä: heidän kun ei tarvitse lunastaa uskottavuuttaan eurooppalaisilta äänestäjiltä.

EU-lainsäädäntö kaiken kaikkiaan on vaikeasti hahmotettavaa. Uskoisin, että esimerkiksi arkipäivässä harva yrittäjä pystyy määrittelemään, mitkä kaikki direktiivit toimintaa ohjaavat tällä hetkellä ja mikä tulee kohta muuttumaan. Erityisesti pk-yrittäjien arkea tulisi asetusten ja direktiivien osalta helpottaa, eikä entisestään rasittaa lisääntyvällä säätelyllä. Muistelen kuulleeni, että mikroyrittäjiä (= palveluksessa vähemmän kuin 10 työntekijää) olisi jopa 92 %. Vain työllisyyttä lisäävillä toimilla saamme niin Suomen kuin Euroopankin taloustilanteen paranemaan.

Tähän liittyen työlainsäädännölliisiä puolia työntekijän kannalta ei silti saa unohtaa. Erityisen hyvänä pidän sitä, että EU:ssa tuntuisi olevan yhteinen tahtotila harmaan talouden kuriin laittamiseen.

 

Oletko kyllästynyt nyökyttelyyn - etsitkö uusia ratkaisuja?

 

Nykyisen Euroopan unionin painavimpia ongelmia on demokratiavaje. Kansalaisten on hyvin vaikea tai lähestulkoon mahdoton vaikuttaa EU:n päätöksentekoon ja saada ääntään kuuluville. Päätöksenteko ei ole läpinäkyvää eikä vakuuta kansalaisia jäsenmaissa. EU-lainsäädännön kannalta keskeisistä instansseista jäsenmaiden kansalaiset valitsevat vaaleilla vain EU-parlamentin kokoonpanon, jolla ei ole mahdollisuutta tehdä lainsäädäntöaloitteita. Komissio, Euroopan parlamentti ja Eurooppa-neuvosto tuntuvat puolestaan käyvän keskenään henkistä taistelua kulisseissa siitä, missä sanotaan se päätöksenteon viimeinen sana.

Säännösten keventämiseen tähtäävä ns. REFIT-ohjelma on hyvä ensiaskel, mutta kyseistä linjaa on ajettava nykyistä selvästi voimallisemmin. Asioita tulee tehdä EU-tasolla vain silloin kun se on aivan välttämätöntä, ja kansallisella tasolla aina kun se on mahdollista. Turhaa byrokratiaa ja sääntelyä on purettava ja päätäntävaltaa siirrettävä Brysselistä takaisin kansallisille parlamenteille. Lisäksi komission aloitteita ja esityksiä pitää analysoida entistä tarkemmin ja syvällisemmin; miten ja erityisesti sitä kenen näkövinkkelistä uusi sääntely toisi lisäarvoa voimassaolevaan sääntelyyn?

Suomen kaltaisen pienen jäsenmaan edustus Euroopan Unionissa on eri puolueryhmissä ja koko parlamentissa niin pieni, että maallemme haitallisten päätösten tekeminen onnistuu valitettavan usein. Lainsäädäntöhankkeissa onkin katsottava asioita ensin suomalaisin silmin ja vasta sen jälkeen eurooppalaiselta kannalta. Direktiivin syntyprosessi voi kestää vuosia ja sinä aikana jokaisen suomalaisen toimijan - eri instansseissa - on oltava hereillä! Suomalaisten on syytä katsoa peiliin esim. rikkidirektiivin kohdalla. Suomalaiset nukkuivat rikkidirektiivin valmisteluaikana liian monessa paikassa. Niistä uinahduksista tuli kallista painajaisunta suomalaiselle teollisuudelle. Jatkossa näin ei saa käydä, vaan keskustelua on käytävä tiiviimmin Suomen europarlamentaarikoiden, eduskunnan ja valtioneuvoston kuin myös muiden instanssien välillä.

Brysselistä päin olen kuullut huomautuksia suomalaisten mitättömästä vaikutusvallasta. Ja ovatpa Brysselissä olevat suomalaiset päätöksentekijätkin vihjailleet, että nyökytys-liikkeellä pääsisi parempiin neuvottelutuloksiin. Näin meistä ehkä pidettäisiin enemmän…?! Liian tiukoilla kannoilla varustettuina suomalaisista kun tulee kuulemma epäkiinnostavia neuvottelukumppaneiden silmissä. On syytä kysyä: ” kuka vie Brysselissä ja ketä, sekä sitä kenen kannalta neuvottelutulokset ovat parempia ”joojoo-mut ” –asenteella”?

Suomen hallituksen EU-selonteko oli sekin kokonaisuutena pettymys. Useat asiantuntijat arvostelivat sitä lausunnoissaan latteaksi. Siitä puuttui todellinen halu muutokseen. Osaltaan puutteista kertoo myös tasavallan presidentin Sauli Niinistön kritiikki vuodenvaihteessa. Niinistö kaipasi uudenvuodenpuheessaan rehellistä keskustelua Suomen tavoitteista ja päämääristä Euroopan unionissa. Juuri ne jäivät selonteosta puuttumaan. Hallituksen paperissa annetaan ymmärtää, että tarvittaessa Suomelle käy mikä tahansa. Olen samaa mieltä Niinistön kanssa myös siitä, että ”kevään EU-vaalit eivät suinkaan ole pelkkää Eurooppa-politiikkaa. Niissä tehdään Suomen tulevaisuutta."

Edustajien toimet jälleen listattu

Vuosittain iltapäivälehdet listaavat kansanedustajien valtiopäivätoimia, pidettyjä puheenvuoroja ja ajettuja taksikilometrejä. Iltalehden valtiopäivätoimien listalla olin tänä vuonna kymmenentenä 94 valtiopäivätoimella. Näihin listattuihin valtiopäivätoimiin kuuluu muun muassa kirjalliset kysymykset, lakialoitteet ja talousarvioaloitteet. Lehtien palstoilla näitä on jonkun verran kritisoitu toteamalla, että eivät ne kuitenkaan johda mihinkään tai ovat liikaa aikaa vieviä ja turhia.

Itse koen, että valtiopäivätoimien tekeminen on yksi osa kansanedustajan työtäni. Useimmat kirjallisten kysymysten aiheet nousevat huolestuneista yhteydenotoista tai löytämästäni merkittävästä epäkohdasta. Kysymyksen tekeminen vaatii myös tiedonhakua, joten prosessissa oppii usein uusia asioita myös jo tekovaiheessa. Kansanedustajalle kirjallinen kysymys on myös tapa saada lisätietoa asiasta, joka mahdollisesti ministeriössä on meneillään. Ennen kaikkea mielestäni on tärkeää nostaa esille erilaisia asioita ja ihmisten huolenaiheita.

Läpi syksyn minua on mietityttänyt tulkkikustannukset ja niiden kasvava määrä valtionhallinnossa. Mielenkiintoni nousi entisestään, kun en onnistunut kyselyistä huolimatta saamaan ministeriöistä lukuja eri hallinnonalojen tulkkikustannuksista. Esimerkiksi poliisissa tiedän niiden olevan miljoonien luokkaa. Tein aiheesta jo ennen joulua yhden kirjallisen kysymyksen, johon sain vastaukseksi valtiovarainministeriltä: ”Euromääräisiä tulkkauskustannuksia ei ole ministeriöittäin mahdollista antaa, sillä ne katetaan ministeriöissä, valtion virastoissa ja laitoksissa toimintamenomäärärahoista.”

Vastaus poikikin uuden kysymyksen, jonka jätin tällä viikolla. Edelleen peräänkuulutan sitä, että onko hallituksen mielestä todellakin tarpeetonta selvittää ja eritellä näin isoja ja koko ajan kasvavia kustannuseriä? Mikäli kustannuksia voitaisiin tarkemmin määritellä ja hallinnoida, pystyttäisiin niistä mahdollisesti hakemaan myös säästöjä. Tuntuu edelleen kummalliselta ettei minkäänlaisia lukuja pystytä antamaan.

Jätin tällä viikolla myös toisen kysymyksen, joka koski yhdistelmälupadirektiiviä ja suomalaisten suuryritysten toimintaa. Alkuviikollahan uutisoitiin Finn­watchin tutkimuksesta, josta selvisi, että liikevaihdoltaan 20 suurimmalla suomalaisyrityksellä olisi jopa yli 200 tytäryhtiötä veroparatiiseissa ja kaikilla suomalaisyrityksillä yhteensä yli 400. Ve­ro­suun­nit­te­lu on lail­lis­ta toi­min­taa, mutta ve­ro­hal­lin­to on ar­vioi­nut, et­tä suu­ry­ri­tys­ten har­joit­ta­mana tällainen ve­ro­suun­nit­te­lu vie Suo­mes­sa vuo­sit­tain noin 320 mil­joo­nan eu­ron ve­ro­tu­lot. Tuntuu hieman kierolta toiminnalta.

Tämän myötä mietin myös, että yritykset saattavat houkutella työntekijöitä Suomeen uuden juuri voimaan tulleen yhdistelmälupadirektiivin mahdollistamien sosiaalietuuksien myötä. Sehän tarjoaa nykyään yhdenvertaisen oikeuden Suomen sosiaaliturvaan kaikille ulkomaalaisille työntekijöille. Syksyllä eduskunnassa direktiivin toimeenpanoa käsitellyssä hallituksen esityksessä todettiin, että myös varsin vähäinen ja lyhytaikainen työskentely voi avata pääsyn sosiaaliturvaan, mikä saattaa pitkällä aikavälillä lisätä sellaisten maahantulijoiden määrää, joiden tavoitteena on hyötyä Suomen korkeatasoisista sosiaalietuuksista ja -palveluista.

Sosiaaliturvan väärinkäytöksiä pyritään hallituksen mukaan estämään tarkalla poikkihallinnollisella seurannalla. Kysymyksessäni tiedustelin, onko seurannassa otettu huomioon, että yksilöiden lisäksi myös suomalaiset suuryritykset voivat hyväksikäyttää yhdistelmälupadirektiivin avaamia mahdollisuuksia omassa työllistämispolitiikassaan? Tekevätkö yritykset esimerkiksi määräaikaisia työsopimuksia tai kytkevät ulkomaalaisia työntekijöitä pätkätöihin, joita jatketaan sopivin tauoin? Ja näiden taukojen aikana työntekijät ovat työttöminä työnhakijoina suomalaisen sosiaaliturvan piirissä. Samaan aikaan aggressiivisen verosuunnittelun kautta yritys ei välttämättä edes maksa kaikkia verojansa Suomeen…

Eduskunnan istuntotauko jatkuu vielä helmikuun alkuun asti. Suuri valiokunta kuitenkin kokoontuu myös tammikuun aikana – EU:ssa kun ei tammikuussa taukoilla.

Ministeri Virkkunen ohjaamassa vuosisadan kalleinta farssia?

Suomen kuvalehden nettiversion 4.1.2013 mukaan hallituksen lakiluonnos kehyskuntien pakkoliitoksista on valmis ja odottaa nyt hallituksen hyväksymistä.  

Kuntia tultaisiin uutisen mukaan pakkoliittämään yhteen. Niiden joukossa myös Lahden seutu ja Hollola. Hallitus on useammalla suulla aikaisemmin luvannut, ettei pakkoliitoksia tehdä. Jos kuitenkin toimitaan toisin, on kansaa ja kuntapäättäjiä sumutettu oikein huolella.  

Kuntauudistukseen liittyviin kuntajakoselvityksiin palaa niin euroja kuin tehokasta työaikaakin todella runsaasti. Kuntien hallitukset, valtuustot ja niiden puheenjohtajistot sekä erilaiset työryhmät kokoontuvat useita kertoja ja kuntien henkilöstö venyy sekin  muiden töidensä ohessa. Ja kansallekin järjestetään sirkushuveja, joita kansanvaltaisiksi kuulemistilaisuuksiksi nimitetään.  

Ministeri Virkkunen on ohjaamassa vuosisadan kalleinta teatterifarssia nimeltä ”Demokraattinen kuntauudistus”. Farssi määritellään komediaksi, jonka viihdyttävyys perustuu väärinkäsityksiin, salaisuuksiin ja absurdeihin tilanteisiin.

Väärinkäsityksiä ja salaisuuksia tässä uudistuksessa on riittänyt. Erityisesti  kuntapäättäjien kuulemistilaisuudet ovat olleet lähes absurdeja eli epäsointuisia ja järjettömiä, sillä niissä on toki saanut esittää toiveita ja asioita, mutta ei niitä ole huomioonotettu!

 

Farssit päättyvät yleensä onnellisesti yleisön kepeään nauruun.

Tässä tapauksessa saattaapi käydä niin, että yleisö ei naura, eikä taputa ohjaajaa uudestaan lavalle.