31. maaliskuuta 2014

Politiikan tehoviikko

Viime viikko oli varsinainen politiikan tehoviikko. Kansalaisille edellinen viikko on median välityksellä näyttäytynyt lukuisina jännittävinä poliittisina uutisina ja tapahtumina: on ollut puolueiden välistä onnistunutta yhteistyötä sote-sopimuksessa ja toisaalta taas hallituksen rivien rakoilemista, kun Vasemmistoliitto päätti kehysriihen päätyttyä siirtyä opposition puolelle. Kansanedustajalla viikko on ollut niin ikään vilkas ja tiedon täyteinen.

Sote-sopu on hyvä askel eteenpäin. Se, miten nyt syntynyt sopu vaikuttaa kuntaliitoksiin jää vielä nähtäväksi. Ylen uutiset arvioi, että ainakin meillä Päijät-Hämeessä Salpausselän kuntajakoselvityksen aikataulut saattavat sen myötä mutkistua.


Hallituksen kehysriihen tuloksena oli jälleen mittavat sopeutustoimet: leikkauksia ja veronkorotuksia tiedossa yhteensä 2,3 miljardin euron edestä. Kehysriihi oli eduskunnassa torstaina kyselytunnin ainoana aiheena ja sain esittää Perussuomalaisten pääkysymyksen eli pääsin haastamaan hallitusta heti ensimmäisenä. Jälleen jouduimme kysymään hallitukselta: Miten te kehtaatte?!


Tällä kertaa hallitus kehtasi nimittäin taas iskeä pienituloisiin lapsiperheisiin leikkaamalla lapsilisistä 110 miljoonaa euroa. Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta, vaan lapsilisät ovat olleet leikkurin alla lähes jatkuvasti 90-luvun puolivälin jälkeen ja myös tällä vaalikaudella lapsilisien indeksikorotukset on jätetty tekemättä. Aina kun korotuksia ei tehdä, lapsilisän arvo laskee ja saadulla rahalla pystyy tekemään vähemmän tarvittavia hankintoja.


Huomattavaa on myös se, että monet muutkin kehysriihessä tehdyt päätökset vaikuttavat lapsiperheisiin: tuloverotuksen kiristyminen, asuntolainojen korkovähennyksen pieneneminen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennys ja muut sosiaalietuuksien heikennykset tuntuvat pahiten pienituloisissa perheissä. Lapsiperheissä jokainen euro merkitsee, menee käyttöön ja tarvitaan jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen.


Useat ovat ihmetelleet hallituksen arvovalintoja, miksi se on päättänyt leikata juuri lapsiperheiltä? Miksi ei olisi voitu perua suunniteltua oppivelvollisuusiän nostoa, kun kustannusvaikutus olisi ollut sama? Ihmettelen tätä itsekin. Hallitus vetoaa siihen, että kaikilta otetaan jotain ja kaikki osallistuvat näihin talkoisiin. Oikeudenmukaiselta tämä ei kuitenkaan tunnu, kun työläiset ja lapsiperheet maksavat tämän hallituksen käsittämättömän politiikan. Esimerkiksi suursäätiöiden verotukseen ei koskettu taaskaan. Myös kehitysavusta oltaisiin voitu leikata vielä lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti