EU - rauhan tyyssija?
Rauha, sen välittäminen ja tavoittelu ovat alusta asti olleet Euroopan unionin toiminnan tavoitteita. EU on kiistatta ollut yksi tekijä rauhan vakiinnuttamisessa Eurooppaan.
Viime vuosikymmeninä päähuomio on kuitenkin keskittynyt muihin asioihin. Talouskriisi onkin nostattanut voimakkaita tunteita ja kansalaiset ovat nousseet barrikadeille erityisesti Etelä-Euroopan maissa. Ihmiset ovat tyytymättömiä tehtyihin talousratkaisuihin. Niillä on vuosien vaikutukset ihmisten tulevaisuuteen.. Joidenkin kansalaisten kohdalla ne ovat muuttaneet elämän suunnan lähes pysyvästi. Yhteiskunnallisen rauhan maaperä on tärähtänyt perusteellisesti.
Perinteisen sodan uhka on EU:n alueella tänä päivänä pieni, mutta muunlaisia turvallisuusuhkia ilmenee useita: kansainvälinen terrorismi, kyberhyökkäykset, ilmastonmuutos ja erilaiset luonnonkatastrofit. Näihin jokaisen jäsenmaan tulee varautua sekä yksin että yhdessä.
EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe. Puhetta riittää, mutta konkreettisia ehdotuksia on vähän. EU:sta ei ole tarpeen tehdä sotilas- tai puolustusliittoa, mutta yhteistyötä voidaan kehittää. Esimerkiksi puolustusteollisuuden kilpailua voitaisiin tehostaa, kunhan siihen sitoutuvat ensin suuret jäsenmaat. Suomen näkökulmasta meidän on taloudellisesti järjetöntä kilpailuttaa materiaalihankintojamme, jos Saksa ja Ranska suosivat ensisijaisesti kumpikin härskisti oman maansa teollisuutta.
Sen sijaan EU:n taisteluosastot ovat Suomelle ongelmalliset. Palkka-armeijaan luottavien maiden on suhteellisen joustavaa osallistua taisteluosastojen kokoamiseen. Palkka-armeija -ratkaisu ei ole reaalinen ratkaisu Suomessa. Tosin Suomen puolustusvoimat kamppailee taloudellisten haasteiden parissa,. Budjetti pienee koko ajan kiihtyvällä vauhdilla vaikeuttaen käytännön toimintaa. Seuraavan eduskunnan onkin pakko lisätä puolustusvoimien määrärahoja, mikäli puolustus halutaan säilyttää uskottavana ja tehokkaana niin materiaalin kuin henkilöstönkin osalta.
Suomen on syytä seurata tarkasti EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittymistä. Samalla meidän täytyy kuitenkin pitää huolta omista puolustusratkaisuistamme ja puolustuksemme uskottavuudesta. Sotilaallinen liittoutumattomuus, yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustaminen ovat Suomen erittäin tärkeitä
Viime vuosikymmeninä päähuomio on kuitenkin keskittynyt muihin asioihin. Talouskriisi onkin nostattanut voimakkaita tunteita ja kansalaiset ovat nousseet barrikadeille erityisesti Etelä-Euroopan maissa. Ihmiset ovat tyytymättömiä tehtyihin talousratkaisuihin. Niillä on vuosien vaikutukset ihmisten tulevaisuuteen.. Joidenkin kansalaisten kohdalla ne ovat muuttaneet elämän suunnan lähes pysyvästi. Yhteiskunnallisen rauhan maaperä on tärähtänyt perusteellisesti.
Perinteisen sodan uhka on EU:n alueella tänä päivänä pieni, mutta muunlaisia turvallisuusuhkia ilmenee useita: kansainvälinen terrorismi, kyberhyökkäykset, ilmastonmuutos ja erilaiset luonnonkatastrofit. Näihin jokaisen jäsenmaan tulee varautua sekä yksin että yhdessä.
EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe. Puhetta riittää, mutta konkreettisia ehdotuksia on vähän. EU:sta ei ole tarpeen tehdä sotilas- tai puolustusliittoa, mutta yhteistyötä voidaan kehittää. Esimerkiksi puolustusteollisuuden kilpailua voitaisiin tehostaa, kunhan siihen sitoutuvat ensin suuret jäsenmaat. Suomen näkökulmasta meidän on taloudellisesti järjetöntä kilpailuttaa materiaalihankintojamme, jos Saksa ja Ranska suosivat ensisijaisesti kumpikin härskisti oman maansa teollisuutta.
Sen sijaan EU:n taisteluosastot ovat Suomelle ongelmalliset. Palkka-armeijaan luottavien maiden on suhteellisen joustavaa osallistua taisteluosastojen kokoamiseen. Palkka-armeija -ratkaisu ei ole reaalinen ratkaisu Suomessa. Tosin Suomen puolustusvoimat kamppailee taloudellisten haasteiden parissa,. Budjetti pienee koko ajan kiihtyvällä vauhdilla vaikeuttaen käytännön toimintaa. Seuraavan eduskunnan onkin pakko lisätä puolustusvoimien määrärahoja, mikäli puolustus halutaan säilyttää uskottavana ja tehokkaana niin materiaalin kuin henkilöstönkin osalta.
Suomen on syytä seurata tarkasti EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittymistä. Samalla meidän täytyy kuitenkin pitää huolta omista puolustusratkaisuistamme ja puolustuksemme uskottavuudesta. Sotilaallinen liittoutumattomuus, yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustaminen ovat Suomen erittäin tärkeitä
Eu-lainsäädännön tulkinta - helppoa kuin heinänteko?
Eurokriisiin päädyttiin pitkälti sen vuoksi, ettei talousongelmiin uskallettu ajoissa puuttua. Euroopan unionin toimielimiä vaivasi poliittinen vastuuttomuus ja niinpä niissä laitettiin vain aurinkolasit silmille. Teeskenneltiin, ettei ongelmia ole, koska niitä ei näe. Kun talousongelmat lopulta räjähtivät silmille, niiden hoidossa tehtiin virheitä. Virheitä ei kuitenkaan myönnetty ja niinpä sääntöjä kierrettiin ja uutta sääntelyä rakennettiin entisen päälle ja tahti sen kun kiihtyy. Hallitseeko tätä kaoottista kokonaisuutta enää kukaan? Ainakaan kukaan ei kehtaa myöntää, ettei sitä ymmärtäisi. Komissaarit antavat toinen toisistaan uskomattomampia selityksiä: heidän kun ei tarvitse lunastaa uskottavuuttaan eurooppalaisilta äänestäjiltä.
EU-lainsäädäntö kaiken kaikkiaan on vaikeasti hahmotettavaa. Uskoisin, että esimerkiksi arkipäivässä harva yrittäjä pystyy määrittelemään, mitkä kaikki direktiivit toimintaa ohjaavat tällä hetkellä ja mikä tulee kohta muuttumaan. Erityisesti pk-yrittäjien arkea tulisi asetusten ja direktiivien osalta helpottaa, eikä entisestään rasittaa lisääntyvällä säätelyllä. Muistelen kuulleeni, että mikroyrittäjiä (= palveluksessa vähemmän kuin 10 työntekijää) olisi jopa 92 %. Vain työllisyyttä lisäävillä toimilla saamme niin Suomen kuin Euroopankin taloustilanteen paranemaan.
Tähän liittyen työlainsäädännölliisiä puolia työntekijän kannalta ei silti saa unohtaa. Erityisen hyvänä pidän sitä, että EU:ssa tuntuisi olevan yhteinen tahtotila harmaan talouden kuriin laittamiseen.
EU-lainsäädäntö kaiken kaikkiaan on vaikeasti hahmotettavaa. Uskoisin, että esimerkiksi arkipäivässä harva yrittäjä pystyy määrittelemään, mitkä kaikki direktiivit toimintaa ohjaavat tällä hetkellä ja mikä tulee kohta muuttumaan. Erityisesti pk-yrittäjien arkea tulisi asetusten ja direktiivien osalta helpottaa, eikä entisestään rasittaa lisääntyvällä säätelyllä. Muistelen kuulleeni, että mikroyrittäjiä (= palveluksessa vähemmän kuin 10 työntekijää) olisi jopa 92 %. Vain työllisyyttä lisäävillä toimilla saamme niin Suomen kuin Euroopankin taloustilanteen paranemaan.
Tähän liittyen työlainsäädännölliisiä puolia työntekijän kannalta ei silti saa unohtaa. Erityisen hyvänä pidän sitä, että EU:ssa tuntuisi olevan yhteinen tahtotila harmaan talouden kuriin laittamiseen.
Oletko kyllästynyt nyökyttelyyn - etsitkö uusia ratkaisuja?
Nykyisen Euroopan unionin painavimpia ongelmia on demokratiavaje. Kansalaisten on hyvin vaikea tai lähestulkoon mahdoton vaikuttaa EU:n päätöksentekoon ja saada ääntään kuuluville. Päätöksenteko ei ole läpinäkyvää eikä vakuuta kansalaisia jäsenmaissa. EU-lainsäädännön kannalta keskeisistä instansseista jäsenmaiden kansalaiset valitsevat vaaleilla vain EU-parlamentin kokoonpanon, jolla ei ole mahdollisuutta tehdä lainsäädäntöaloitteita. Komissio, Euroopan parlamentti ja Eurooppa-neuvosto tuntuvat puolestaan käyvän keskenään henkistä taistelua kulisseissa siitä, missä sanotaan se päätöksenteon viimeinen sana.
Säännösten keventämiseen tähtäävä ns. REFIT-ohjelma on hyvä ensiaskel, mutta kyseistä linjaa on ajettava nykyistä selvästi voimallisemmin. Asioita tulee tehdä EU-tasolla vain silloin kun se on aivan välttämätöntä, ja kansallisella tasolla aina kun se on mahdollista. Turhaa byrokratiaa ja sääntelyä on purettava ja päätäntävaltaa siirrettävä Brysselistä takaisin kansallisille parlamenteille. Lisäksi komission aloitteita ja esityksiä pitää analysoida entistä tarkemmin ja syvällisemmin; miten ja erityisesti sitä kenen näkövinkkelistä uusi sääntely toisi lisäarvoa voimassaolevaan sääntelyyn?
Suomen kaltaisen pienen jäsenmaan edustus Euroopan Unionissa on eri puolueryhmissä ja koko parlamentissa niin pieni, että maallemme haitallisten päätösten tekeminen onnistuu valitettavan usein. Lainsäädäntöhankkeissa onkin katsottava asioita ensin suomalaisin silmin ja vasta sen jälkeen eurooppalaiselta kannalta. Direktiivin syntyprosessi voi kestää vuosia ja sinä aikana jokaisen suomalaisen toimijan - eri instansseissa - on oltava hereillä! Suomalaisten on syytä katsoa peiliin esim. rikkidirektiivin kohdalla. Suomalaiset nukkuivat rikkidirektiivin valmisteluaikana liian monessa paikassa. Niistä uinahduksista tuli kallista painajaisunta suomalaiselle teollisuudelle. Jatkossa näin ei saa käydä, vaan keskustelua on käytävä tiiviimmin Suomen europarlamentaarikoiden, eduskunnan ja valtioneuvoston kuin myös muiden instanssien välillä.
Brysselistä päin olen kuullut huomautuksia suomalaisten mitättömästä vaikutusvallasta. Ja ovatpa Brysselissä olevat suomalaiset päätöksentekijätkin vihjailleet, että nyökytys-liikkeellä pääsisi parempiin neuvottelutuloksiin. Näin meistä ehkä pidettäisiin enemmän…?! Liian tiukoilla kannoilla varustettuina suomalaisista kun tulee kuulemma epäkiinnostavia neuvottelukumppaneiden silmissä. On syytä kysyä: ” kuka vie Brysselissä ja ketä, sekä sitä kenen kannalta neuvottelutulokset ovat parempia ”joojoo-mut ” –asenteella”?
Suomen hallituksen EU-selonteko oli sekin kokonaisuutena pettymys. Useat asiantuntijat arvostelivat sitä lausunnoissaan latteaksi. Siitä puuttui todellinen halu muutokseen. Osaltaan puutteista kertoo myös tasavallan presidentin Sauli Niinistön kritiikki vuodenvaihteessa. Niinistö kaipasi uudenvuodenpuheessaan rehellistä keskustelua Suomen tavoitteista ja päämääristä Euroopan unionissa. Juuri ne jäivät selonteosta puuttumaan. Hallituksen paperissa annetaan ymmärtää, että tarvittaessa Suomelle käy mikä tahansa. Olen samaa mieltä Niinistön kanssa myös siitä, että ”kevään EU-vaalit eivät suinkaan ole pelkkää Eurooppa-politiikkaa. Niissä tehdään Suomen tulevaisuutta."
Säännösten keventämiseen tähtäävä ns. REFIT-ohjelma on hyvä ensiaskel, mutta kyseistä linjaa on ajettava nykyistä selvästi voimallisemmin. Asioita tulee tehdä EU-tasolla vain silloin kun se on aivan välttämätöntä, ja kansallisella tasolla aina kun se on mahdollista. Turhaa byrokratiaa ja sääntelyä on purettava ja päätäntävaltaa siirrettävä Brysselistä takaisin kansallisille parlamenteille. Lisäksi komission aloitteita ja esityksiä pitää analysoida entistä tarkemmin ja syvällisemmin; miten ja erityisesti sitä kenen näkövinkkelistä uusi sääntely toisi lisäarvoa voimassaolevaan sääntelyyn?
Suomen kaltaisen pienen jäsenmaan edustus Euroopan Unionissa on eri puolueryhmissä ja koko parlamentissa niin pieni, että maallemme haitallisten päätösten tekeminen onnistuu valitettavan usein. Lainsäädäntöhankkeissa onkin katsottava asioita ensin suomalaisin silmin ja vasta sen jälkeen eurooppalaiselta kannalta. Direktiivin syntyprosessi voi kestää vuosia ja sinä aikana jokaisen suomalaisen toimijan - eri instansseissa - on oltava hereillä! Suomalaisten on syytä katsoa peiliin esim. rikkidirektiivin kohdalla. Suomalaiset nukkuivat rikkidirektiivin valmisteluaikana liian monessa paikassa. Niistä uinahduksista tuli kallista painajaisunta suomalaiselle teollisuudelle. Jatkossa näin ei saa käydä, vaan keskustelua on käytävä tiiviimmin Suomen europarlamentaarikoiden, eduskunnan ja valtioneuvoston kuin myös muiden instanssien välillä.
Brysselistä päin olen kuullut huomautuksia suomalaisten mitättömästä vaikutusvallasta. Ja ovatpa Brysselissä olevat suomalaiset päätöksentekijätkin vihjailleet, että nyökytys-liikkeellä pääsisi parempiin neuvottelutuloksiin. Näin meistä ehkä pidettäisiin enemmän…?! Liian tiukoilla kannoilla varustettuina suomalaisista kun tulee kuulemma epäkiinnostavia neuvottelukumppaneiden silmissä. On syytä kysyä: ” kuka vie Brysselissä ja ketä, sekä sitä kenen kannalta neuvottelutulokset ovat parempia ”joojoo-mut ” –asenteella”?
Suomen hallituksen EU-selonteko oli sekin kokonaisuutena pettymys. Useat asiantuntijat arvostelivat sitä lausunnoissaan latteaksi. Siitä puuttui todellinen halu muutokseen. Osaltaan puutteista kertoo myös tasavallan presidentin Sauli Niinistön kritiikki vuodenvaihteessa. Niinistö kaipasi uudenvuodenpuheessaan rehellistä keskustelua Suomen tavoitteista ja päämääristä Euroopan unionissa. Juuri ne jäivät selonteosta puuttumaan. Hallituksen paperissa annetaan ymmärtää, että tarvittaessa Suomelle käy mikä tahansa. Olen samaa mieltä Niinistön kanssa myös siitä, että ”kevään EU-vaalit eivät suinkaan ole pelkkää Eurooppa-politiikkaa. Niissä tehdään Suomen tulevaisuutta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti