Suomalaisten lapsiperheiden puolesta

Perussuomalaiset, keskusta ja vasenryhmä jättivät tänään eduskunnassa yhteisen välikysymyksen hallituksen perhepolitiikasta ja lapsilisien leikkaamisesta. Hallitus vastaa kysymykseen jo seuraavana torstaina. Ensi viikolla keskustellaan lisäksi tiistaina hallituksen kehysselonteosta, joten puhetta talouspolitiikasta ja hallituksen ratkaisuista on tiedossa.

 

Välikysymyksessä halutaan vastauksia hallituksen arvomaailmasta, joka monien saamieni yhteydenottojen perusteella ihmetyttää mitä suurimmassa määrin kansalaisiakin. Ja niin se ihmetyttää minuakin.

 

Hallitusohjelmassaan hallitus väittää tavoitteekseen luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Nämä tavoitteet ovat oppositionkin mielestä hyviä ja kannatettavia. Hallituksen keinot pyrkiä kyseisiin tavoitteisiin herättävät kuitenkin jatkuvasti ihmetystä, sillä kerta toisensa jälkeen hallitus tekee ratkaisuja, jotka ankarimmin osuvat juuri pienituloisiin lapsiperheisiin. Nyt tehtävä lapsilisäleikkaus ei ole nimittäin ensimmäinen perheisiin kohdistuva säästö, vaan esimerkiksi viime syksynä hallitus päätti osana rakennepoliittista ohjelmaansa puolittaa kotihoidontuen vanhempien kesken ja lisäksi tällä vaalikaudella lapsilisien indeksikorotukset on jo pistetty jäihin.

 

Kansalaisten ihmetys ja epäoikeudenmukaisuuden tunne on helppo ymmärtää: hallituksen arvojärjestyksessä suomalaiset tuntuvat tulevan aina viimeisenä. Kehitysapuun, muille euromaille maksettaviin tukipaketteihin ja EU-lainsäädännön toteuttamiseen tuntuu vuosi toisensa jälkeen riittävän rahaa.

 

EU:sta tulevien lakien myötä suomalaisia sosiaalitukia, kuten lapsilisiäkin maksetaan koko ajan myös ulkomaille. Tämän vuoden alusta voimaan tulleen yhdistelmälupadirektiivin arvioitiin lisäävän valtion talousarviossa ulkomaille maksettavien lapsilisien määrää miljoonalla eurolla.  Lisäksi helmi-maaliskuussa uutisoitiin, että tarkkoja summia ulkomaille maksettavista lapsilisistä ei edes ole tiedossa, vaan selvitystä ollaan parasta aikaa vasta tekemässä. Tuolloin esimerkiksi Talouselämässä uutisoitiin, että Kela maksoi lapsilisiä ulkomaille lähes viiden miljoonan euron edestä…

Politiikan tehoviikko

Viime viikko oli varsinainen politiikan tehoviikko. Kansalaisille edellinen viikko on median välityksellä näyttäytynyt lukuisina jännittävinä poliittisina uutisina ja tapahtumina: on ollut puolueiden välistä onnistunutta yhteistyötä sote-sopimuksessa ja toisaalta taas hallituksen rivien rakoilemista, kun Vasemmistoliitto päätti kehysriihen päätyttyä siirtyä opposition puolelle. Kansanedustajalla viikko on ollut niin ikään vilkas ja tiedon täyteinen.

Sote-sopu on hyvä askel eteenpäin. Se, miten nyt syntynyt sopu vaikuttaa kuntaliitoksiin jää vielä nähtäväksi. Ylen uutiset arvioi, että ainakin meillä Päijät-Hämeessä Salpausselän kuntajakoselvityksen aikataulut saattavat sen myötä mutkistua.

Hallituksen kehysriihen tuloksena oli jälleen mittavat sopeutustoimet: leikkauksia ja veronkorotuksia tiedossa yhteensä 2,3 miljardin euron edestä. Kehysriihi oli eduskunnassa torstaina kyselytunnin ainoana aiheena ja sain esittää Perussuomalaisten pääkysymyksen eli pääsin haastamaan hallitusta heti ensimmäisenä. Jälleen jouduimme kysymään hallitukselta: Miten te kehtaatte?!

Tällä kertaa hallitus kehtasi nimittäin taas iskeä pienituloisiin lapsiperheisiin leikkaamalla lapsilisistä 110 miljoonaa euroa. Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta, vaan lapsilisät ovat olleet leikkurin alla lähes jatkuvasti 90-luvun puolivälin jälkeen ja myös tällä vaalikaudella lapsilisien indeksikorotukset on jätetty tekemättä. Aina kun korotuksia ei tehdä, lapsilisän arvo laskee ja saadulla rahalla pystyy tekemään vähemmän tarvittavia hankintoja.

Huomattavaa on myös se, että monet muutkin kehysriihessä tehdyt päätökset vaikuttavat lapsiperheisiin: tuloverotuksen kiristyminen, asuntolainojen korkovähennyksen pieneneminen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennys ja muut sosiaalietuuksien heikennykset tuntuvat pahiten pienituloisissa perheissä. Lapsiperheissä jokainen euro merkitsee, menee käyttöön ja tarvitaan jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen.

Useat ovat ihmetelleet hallituksen arvovalintoja, miksi se on päättänyt leikata juuri lapsiperheiltä? Miksi ei olisi voitu perua suunniteltua oppivelvollisuusiän nostoa, kun kustannusvaikutus olisi ollut sama? Ihmettelen tätä itsekin. Hallitus vetoaa siihen, että kaikilta otetaan jotain ja kaikki osallistuvat näihin talkoisiin. Oikeudenmukaiselta tämä ei kuitenkaan tunnu, kun työläiset ja lapsiperheet maksavat tämän hallituksen käsittämättömän politiikan. Esimerkiksi suursäätiöiden verotukseen ei koskettu taaskaan. Myös kehitysavusta oltaisiin voitu leikata vielä lisää.

Paljon puhetta puheenvuoroista ja ulkopolitiikasta

Tällä viikolla keskusteltiin täysistunnossa mm. Ukrainan tilanteesta ja sen vaikutuksista niin Euroopan Unioniin kuin Venäjä-suhteisiin. Nato-keskustelu nousi pintaan jälleen kerran. Eikä keskustelusta unohtunut myöskään se, mitä vaikutuksia EU:n mahdollisilla pakotteilla olisi Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin.

Salikeskustelun jälkeen virisi puolestaan keskustelu siitä, olisiko puheenvuoroja voinut jakaa hieman laajemmalti salissa puheenvuoroa pyytäneiden edustajien kesken. Esimerkiksi kokoomuksen Sofia Vikman kritisoi julkisesti puhemies Heinäluomaa siitä, ettei tämä antanut kokoomusnaisille ollenkaan puheenvuoroja.

Itse kuuluin myös niiden pettyneiden joukkoon, jotka puheenvuoroa eivät saaneet. Arvoisa Puhemies Heinäluoma kommentoi tänään, että aihe kosketti lähinnä ulkoasian valiokuntaa ja puheenvuoroja myönnettiin tuon valiokunnan jäsenille. Tästä voisi olla toistakin mieltä… Ymmärrän Sofia Vikmanin harmituksen, onhan hän puolustus- ja suuren valiokunnan jäsen. Olen itsekin suuren valiokunnan jäsen, joka käsittelee EU-asioita. Jotenkin olisi voinut kuvitella, että Ukraina-aiheeseen olisi voinut ottaa mukaan myös suuren valiokunnan jäseniä laajemmin.

Herra Puhemies kaipasikin tämän päivän radiolähetyksessä myös näkökulmaa, jota ei salipuheenvuoroissa käsitelty. Tässä yksi...

Olisin halunnut kysyä EU:n poliittisen päätöksenteon johtajuudesta tai paremminkin sen puutteesta. Euroopan Unionissa on pitkään ollut epäselvää, kuka EU:n poliittista päätösvaltaa käyttää. Onko se joku tietty henkilö, jäsenmaa, komissio, Euroopan Parlamentti vai Eurooppa-neuvosto. Nyt olisi erittäin tärkeää päättää mikä näistä vaihtoehdoista pystyy antamaan ulkopuolisille tahoille varmuuden siitä, että luvatuille toimille on myös poliittinen valtuutus.

Catherine Ashton on unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, joka toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana johtaen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hän on myös Euroopan komission varapuheenjohtaja ja varmistaa Euroopan unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuuden ja koordinoinnin. Kovin hääviltä koordinointi ei ainakaan asiaa sivusta seuranneelle suomalaiselle ole näyttänyt.

Ukrainan tilanteen alkuvaiheessa EU antoi ukrainalaisille löysiä lupauksia ja kansalaisten toiveet paremmasta nousivat kiehumispisteeseen. Komissiosta annettiin taloudellisia lupauksia ilman konkreettisia esityksiä miten ja kuinka paljon. Lupaus annettiin myös kuulematta kansallisten parlamenttien mielipiteitä. Ilmoitus aiheutti hämmennystä EU:n jäsenmaissa, toiveita Ukrainalaisille ja paineet lisääntyivät Venäjällä. Tilanne kiristyi edelleen.

Eurooppa-neuvoston tehtäviä puolestaan ovat unionin yleisten poliittisten suuntaviivojen luominen, talouspolitiikan sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaviivojen määrittely ja kolmas tähän Ukrainan tapaukseenkin liittyvä tärkeä tehtävä on sovittamattomien erimielisyyksien ratkaiseminen.

Näistä Eurooppa-neuvoston keskeisistä ja rakentavista tehtävistä huolimatta Eurooppa-neuvosto päätti viime viikolla keskeyttää neuvottelut Venäjän kanssa. Oliko tuo oikea ratkaisu? Eikö tässä tilanteessa nimenomaan ole tavoite löytää ratkaisu sovittamattomiin erimielisyyksiin?

Venäjän Presidentti Putin ei ilmeisesti soittanut Ashtonille, vaan valitsi sen sijaan keskustelukumppanikseen Saksan liittokansleri Angela Merkelin. Ehkä näpäyttääkseen EU:ta?

Jos olisin eduskunnan keskustelussa ääneen päässyt, olisin kysynyt ”Mitä Suomen ministerit ajattelevat tästä EU:n poliittisesta johtajuudesta. Kenellä EU:ssa on ratkaisun avain taskussaan?”

Pankkien kriisienratkaisujärjestely - paljon kysymyksiä, vähän vastauksia

Valitettavasti eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi tänään 7.3.2014 äänin 16-9 Suomen kannan neuvotteluihin, jotka koskevat yhteistä pankkien kriisinratkaisumekanismia (SRM), yhteistä kriisinratkaisurahastoa (SRF) sekä pankkien suoraa pääomittamista Euroopan vakausmekanismi EVM:n kautta. Nämä liittyvät EU:n pankkiunioniin, josta Urpilainen neuvottelee ensiviikon alussa Ecofin-kokouksessa.  

Perussuomalaiset ja keskusta jättivät vastaesityksensä, joiden mukaan Suomen ei tule hyväksyä ehdotetun kaltaista pankkien kriisinratkaisujärjestelyä.  

Rahasto on tarkoitus perustaa siihen osallistuvien maiden valtiosopimuksella ja asiasta on tarkoitus päättää samanaikaisesti kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen kanssa. Pankkien suora pääomittaminen Euroopan vakausmekanismi EVM:n kautta on käsittelyssä euroryhmän kokouksessa. 

Edellä mainittuihin asioihin sisältyy paljon avoimia kysymyksiä ja suomalaisten kannalta taloudellisten riskien määrä kasvaa.  Euroalueen yhteinen kriisinratkaisumekanismi on tarkoitus perustaa 10 vuoden kuluessa siten, että pankeilta peritään kansallisella tasolla maksuja, jotka vähitellen yhdistetään euromaiden yhteiseksi 55 miljardin euron pelastusrahastoksi. 

PS ei voi hyväksyä kriisinratkaisu- ja talletussuojarahaston yhteisvastuullisuutta. 

On ookoo, jos yhteisen kriisinratkaisumekanismi toteutetaan kansallisten kriisinratkaisumekanismien ja -rahastojen verkostona, mutta niitä ei pidä yhdistää! Jokaisella EU-maalla pitää olla oma pankkikriisien ratkaisumekanismi. Emme hyväksy myöskään vaatimusta, että Suomen rahastojen olisi annettava tarvittaessa lainaa muiden EU-maiden vastaaville rahastoille. Tämäkin on yhteisvastuullisuutta, jos mikä. 

Näiden kansallisten mekanismien minimitasosta tulee päättää EU-tasolla. Kriisinratkaisurahaston koko 55 miljardia on aivan liian pieni summa verrattuna euroalueen pankkisektorin kokoon, joka on noin 34 000 miljardia euroa. On päivänselvää, että jos pankkikriisi iskee, ei rahaston koko riitä.  Kun rahaston varat loppuvat, seuraavaksi käytetään hyvin todennäköisesti Euroopan vakausmekanismin rahoitusta. Siinä tapauksessa maksumiehinä ovat jälleen veronmaksajat. Siis ne jotka veroa maksavat… 

Olennainen kysymys on sijoittajavastuuta koskevien sääntöjen pysyvyys. Jos niitä muutetaan siten, että valtion vastuut merkittävästi kasvavat, sopimusosapuolella pyritään saamaan oikeus jäädyttää tai irtisanoa sopimus. Tämä ei paljon lämmitä. Sillä määräenemmistö voi päättää, että jos sijoittajan vastuu on liian tiukka ja että jos se uhkaa rahoitusmarkkinoiden vakautta, niin tällöin voitaisi sijoittajan vastuuta löysentää.  Joten jos samaan aikaan kansalliset kriisinratkaisurahastot on jo yhdistetty ja Suomi haluaisi irtisanoa sopimuksen, niin Suomessa kerätyt kansallisen rahaston varat jäävät sille tiellensä, muiden käytettäviksi… Eli käytännössä sopimuksesta ei juuri ulospääsyä ole.

 

Ja näsäviisaasti voisi todeta, että onko montaakaan Eu-sopimusta, jota ei olisi epäsuoraan tai välillisin keinoin jälkikäteen muutettu...?

Vapaaehtoisuutta ja lähimmäisenrakkautta on arvostettava!

Tämän viikon torstaina suullisella kyselytunnilla keskusteltiin vanhustenhoidosta ja omaishoidosta. Ministeri oli selvästi ärtynyt kun otimme asian esille ja vakuutti, että hallituksella on tilanne jo hallinnassa ja että näihin ongelmiin on jo tartuttu. Hyvä niin, mutta mitään väärää ei varmaankaan ole siinä, että tärkeä aihe nostetaan keskusteluun.

Itse haluan tuoda keskusteluun mukaan työikäiset omaishoitajat sekä paikallisyhdistysten ja vapaaehtoisten tärkeän työn. Kyselytunnilla en kuitenkaan saanut puheenvuoroa, että olisin päässyt näistä asioista ministeriltä kysymään.

Omaishoidosta puhutaan onneksi melko paljon, mutta keskustelusta unohtuu usein työikäiset omaishoitajat. Monet vanhemmat jäävät kotiin hoitamaan esimerkiksi vammaista lasta. Vuonna 2012 alle 17-vuotiaita omaishoidettavia lapsia oli lähes 6000.

Usein parhaassa työiässä oleva ihminen jättäytyy pois työelämästä, mutta omaishoidontuessa ei huomioida tuota ansionmenetystä. Perheessä saattaa olla myös muita lapsia, mutta myöskään tätä ei omaishoidontuessa huomioida. Tulisiko omaishoitoa kehittää siihen suuntaan, että myös nämä asiat huomioitaisiin, vaikka kohderyhmä onkin huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi eläkkeellä olevat omaishoitajat?

Kaikki mahdollinen tuki on näille perheille erittäin tärkeää. Omaishoitokeskustelussa pitää huomioida vammaiset sekä heidän tarvitsemansa palvelut, jotta ne saadaan helpommin - ilman jatkuvaa taistelua viranomaisten kanssa.

Vanhempien tai yksinhuoltajavanhemman jaksamisesta ei myöskään juuri puhuta. Torstain kyselytunnilla tämä näkökulma jälleen keskustelusta unohtui…

Lisäksi haluaisin nostaa yhdistysten tekemän työn siihen arvoon, joka niille kuuluu. Yhdistyksissä työ tehdään useimmiten vapaaehtoisvoimin, pienillä resursseilla. Myös ministeri korosti joissain vastauksissaan yhdistysten ja järjestöjen työtä. Välillä vaikuttaa kuitenkin siltä, että valtio liikaa luottaa tuohon yhdistysten tekemään vapaaehtoistyöhön ja ottaa sen itsestäänselvyytenä. Tukemalla yhdistyksiä taloudellisesti vielä vahvemmin, voitaisiin saada merkittäviä tuloksia aikaan.

Yhdistysten tekemän työn arvoa ei voida rahassa mitata. Monille omaishoitajille tilanne tulee eteen yllättäen.  Epävarmuus ja huoli hoidettavan ja myös muun perheen tulevaisuudesta on suuri. Mitä tapahtuu, mistä apua ja ennen kaikkea, mitä tehdä silloin kun omat voimavarat ehtyvät? Kun omaishoito päättyy, putoaa hoitaja usein tyhjän päälle taloudellisesti ja sosiaalinen verkostokin on saattanut jo kadota.

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n 70 paikallisyhdistystä tekevät työtä koko tämän ajan hyvin pienillä taloudellisilla resursseilla. Hallituksen ja yhteiskunnan taholta arvostusta pitäisi voida mitata myös rahassa, jotta tärkeä työ yhdistyksissä voi jatkua. Takuuvarmasti kaikki näille yhdistyksille annettu tuki tuo yhteiskunnalle enemmän säästöjä kuin menoja.

Ensi viikolla vieraakseni eduskuntaan saapuu noin 50 Päijät-Hämeen omaishoitajaa. Uskon, että vierailusta tulee molemmin puolin antoisa ja ainakin keskustelu ja vuoropuhelu omaishoidosta jatkuu. On tärkeää kuulla käytännön toimijoiden kokemuksia heidän arjestaan.

Viikonloppuna olemme eurovaaliehdokkaiden Erkki Havansi, Juha Väätäinen ja Mauno Vanhala kanssa Rantasalmella. Tulkaa juttelemaan!

 

EU-virkamiehille eläkkeitä ja palkankorotuksia takautuvasti – kuka kustantaa?

Jätin tänään perjantaina mieltäni askarruttaneen kirjallisen kysymyksen hallitukselle vastattavaksi. Suuri valiokunta vastaanotti tammikuun lopussa E-kirjeen (E 177/2013), jossa käsitellään komission ehdotusta EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden tarkistamiseksi vuosilta 2011 ja 2012.

Komissio on ehdottanut palkkojen ja eläkkeiden tarkistamista 0,9 prosenttia molemmilta vuosilta. E-kirjeen mukaan Suomi on valmis hyväksymään asiassa minkä tahansa ratkaisun: Suomi voi hyväksyä myös palkkojen ja eläkkeiden tarkistamatta jättämisen, mutta samalla hyväksyy myös niihin tehtävän 0,9 prosentin vuosikorotuksen, kunhan taloudelliset vaikutukset pysyvät rahoituskehysten sisäpuolella. E-kirjeen ja Suomen kannan on allekirjoittanut hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen.

Kun lähdin selvittelemään tämän E-kirjeen ja aiheen taustoja, niin löysin paljon kaikenlaista: kaksi laajaa komission ehdotusta aiheesta, molemmille vuosille omat, sekä Euroopan tuomioistuimen antamia päätöksiä, jotka liittyvät asiaan.

Erityisesti minua kiinnostaa tässä nyt Suomen hallituksen arvomaailma ja Suomelle aiheutuvat lisäkustannukset. E-kirjeen mukaan vuodelle 2011 ehdotettu 0,9 % korotus lisäisi maksusitoumuksia EU:n talousarvion hallintomenojen otsakkeessa 129 miljoonaa euroa vuonna 2013 ja 51,6 miljoonaa euroa kehyskaudelle vuodesta 2014 eteenpäin. Lisäksi vuodelle 2012 ehdotettu 0,9 % korotus lisäisi maksusitoumuksia 132,9 miljoonaa euroa vuonna 2014 ja 53,2 miljoonaa euroa kehyskaudelle vuodesta 2015 eteenpäin.

Komission selvityksen mukaan taloudelliset vaikutukset kuitenkin pysyisivät monivuotisen rahoituskehyksen puitteissa. Onko rahoituskehyksiin jätetty siis paljonkin ns. liikkumavaraa tällaisten taannehtivien korotusten tai muiden samankaltaisten kulujen kattamiseen vai onko tästä tulossa Suomellekin lisälasku? Yllätyksiä on tullut ennenkin…

Joka tapauksessa epäluottamus EU:n toiminnan läpinäkyvyyteen kasvaa tällaisten ehdotusten myötä entisestään ja siksi haluan tätä asiaa hallitukselta kysyä. Olen sitä jo pariin otteeseen eduskunnassa yrittänytkin, EU-selontekokeskustelussa ja Suuren valiokunnan kokouksessa, mutta vastausta en ole saanut.

Haluan vastauksen siihen, onko hallitus ylipäätään perehtynyt näihin ehdotuksiin, jotka jälleen kerran asettavat EU:n omat toimielimet ja henkilöstön jäsenmaiden kansalaisten kanssa eriarvoiseen asemaan korottamalla virkamiesten palkkoja ja eläkkeitä takautuvasti samaan aikaan kun jäsenvaltioilta vaaditaan ankaria talouden kiristystoimia? On selvää, että vaikka ostovoima jäsenvaltiossa jatkuvasti heikkenee, ei kansalaisten palkkoja ja eläkkeitä voida samaan tapaan takautuvasti korottaa… Miten hallitus perustelee suomalaisille tämän komission tekemän tarkistusehdotuksen?

Jälleen kerran tuntuu siltä, että hallituksen linja on kyllä EU:lle ja ei suomalaisille.

HALLITUKSEN FANTASTINEN JÄÄFESTIVAALI

Viime viikolla eduskunnassa pidettiin tämän vaalikauden viimeiset valtiopäivien avajaiset. Nämä viimeiset kolme vuotta ovat olleet  itselleni nöyrää aikaa. Paljon uusia ja vaikeita asioita. Liian vähän tunteja vuorokaudessa. Ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. 

Suomen valtion taloudellisesta tilasta ja sen korjausliikkeistä on keskustelu paljon. Onko eri alojen asiantuntijoilla jo liikaa päätösvaltaa ja tekeekö hallitus päätöksensä nojautuen heidän ohjeisiinsa? Monet päätökset tehdään erilaisten ennusteiden ja laskelmien mukaan. Kukaan ei vain voi etukäteen tietää, ovatko laskelmien eri muuttujat oikeita. Vasta jälkeenpäin voidaan todeta mentiinkö päin mäntyä vai pysyttiinkö polulla. Nyt näyttää siltä, että lastuja lentelee. Kunta- ja soteuudistus saa vastustusta niin kuntapäättäjiltä, kuntalaisilta kuin asiantuntijoiltakin. Ja hallituksen rivit rakoilevat. Hallitusyhteistyö ei olekaan niin fantastista, kuin on annettu ymmärtää.

Suomen johtava perustuslain ja Eurooppa-oikeuden asiantuntija, akatemiaprofessori Kaarlo Tuori totesi tammikuun lopulla eurokriisiä puivassa seminaarissa, että EU:sta tuleva lainsäädäntö, varsinkin nyt kriisiaikana, on niin haastavaa lakitekstiä, että se on oikeusoppineellekin hankala ymmärtää – saati sitten tavalliselle kansalaiselle tai kansanedustajalle, jonka tulisi asioista pystyä tekemään päätöksiä. Hän oli oikeassa. Olemme usein kuulleet, kuinka ministerit ovat Brysselin yön pimeinä tunteina neuvotelleet tuloksen, jota kukaan ei ole oikein osannut selittää. On menty asiantuntijoiden viitoittamaa tietä.

Kreikan velkakriisiä on yritetty hoitaa jo vuosia.  Kreikka on saanut 240 miljardin euron edestä tukipaketteja. Sen velkojen takaisinmaksuaikaa on jo pidennetty 30 vuoteen ja velkojen korot on jo laskettu lähes nollaan. Nyt näköpiirissä välkkyy kolmas tukipaketti, jonka suuruusluokkaa vasta arvuutellaan – ehkä 10-20 miljardia euroa? Myös laina-aikaa pidennetään ehkä 50 vuoteen.

Jos joku vielä uskoo Kreikan kykenevän joskus lyhentämään lainojaan, niin hän on uskossaan vahva. Kreikka toimii kesään saakka EU:n neuvoston puheenjohtajana, eikä puheenjohtajamaata ehkä kehdata kovistella. Syytä olisi. Mielenkiinnolla odotan, mikä kepulikonsti Kreikan pelastamisessa kevään aikana EU:n taholta keksitään. Varmaa on, että Suomen hallitus menee jälleen kerran vipuun - ja rahapussin suu aukeaa. Niinhän se on auennut joka kerta, kun Euroopasta on apua huudettu.

EU on tunnettu siitä, että yllätyksiä tulee, varsinkin rahanmenon osalta. Tämän vuoden ja erityisesti koko rahoituskehyskauden aikana Suomenkin maksuosuus saattaa jälleen kasvaa, vaikka EU:n budjettikehyksistä päästiin pitkällisen väännön jälkeen lopulta sopuun viime vuoden puolella.

Saimme nimittäin viime viikolla eduskuntaan komission ehdotuksen, jossa EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoja ja eläkkeitä halutaan tarkistaa taannehtivasti ylöspäin alkaen vuosilta 2011 ja 2012. Komissio perusteli tarkistusta ostovoiman muutoksilla sekä sosiaalisella tilanteella. Sekä sillä, että palkkoja ja eläkkeitä päätettiin budjettineuvotteluissa jäädyttää vuosille 2013 ja 2014. Jos tämä ei ole kepulipeliä, niin mikäs sitten? Ministeri Virkkusen allekirjoittaman Suomen kannan mukaan Suomi voi tukea tarkistusesityksiä 0,9 % vuosille 2011 ja 2012. Tuo 0,9 % nostaa kuitenkin jäsenmaiden maksusitoumuksia sadoilla miljoonilla euroilla tulevina vuosina. Kysyn vaan, miten ihmeessä Suomen hallitus voi tukea EU:n virkamiesten palkkojen ja eläkkeiden nostamista ja samaan aikaan leikata suomalaisten palkansaajien ja eläkeläisten ostovoimaa?

Hallituksen jäätävä kotimaan linja ei ole kolmessa vuodessa siis juurikaan muuttunut: suomalaiset pienituloiset, jotka kärvistelevät toimeentulon rajamailla, unohdetaan. Heille ei ole luvassa taannehtivia eikä tulevia korotuksia. Päinvastoin. Todennäköisesti saamme kevään mittaan kuulla, että sosiaalietuuksien indeksikorotuksia jäädytetään. Hallituksen kanta on jälleen kerran: Kyllä Euroopalle ja Ei suomalaisille!

 

Kolumni julkaistu Itä-Häme lehdessä tiistaina 11.2.2014.