Suomen itsenäinen budjettivalta on vaarassa

Eilen eduskunnassa käsiteltiin iltamyöhällä vielä Suomen kannalta hyvin merkittäviä asioita. Asia tuntui jälleen kiinnostavan jälleen lähinnä PS:n edustajia, ainakin puhujalistasta päätellen. Kuten myös siitä että valtiovarainvaliokunnassa vain Perussuomalaiset esittivät käsittelyssä olleen sopimuksen hylkäystä. Suurta mediahuomiota tästä aiheesta taitaakin olla turha odottaa. Tämä lienee hallituksen tarkoituskin, kun kiireellisellä aikataululla tuovat esityksiään eduskunnan käsittelyyn.

Nyt käsittelyssä ollut hallituksen esitys koski talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta tehdyn sopimuksen hyväksymistä. Selkeämmin ja yksinkertaisemmin sanottuna, sopimuksella pyritään sääntelemään euromaiden kansallisia talouksia ja luovutetaan Suomenkin budjettivaltaa Euroopan unionille.

Tämä on todellinen ja vakava uhka suomalaisten itsenäiselle päätösvallalle. Nyt olisi vielä viimeinen hetki herätä huomaamaan, että Suomen itsenäistä päätösvaltaa viedään nyt Brysselin yön pimeyteen. Vaikuttaa nimittäin siltä, että ainakin huippukokousten suuret päätökset tehdään siellä nimenomaan yön pimeinä tunteina, kuten myös tällä viikolla aiemmin yhteiseurooppalaisesta pankkivalvonnasta tehty sopimus.

On syytä todeta, että Suomen ei ole pakko tätä sopimusta ratifioida. Sopimus tulee voimaan, mikäli kaksitoista euroalueeseen kuuluvaa osapuolta on tammikuun 2013 alkuun mennessä tallettanut ratifioimiskirjansa.

Huomionarvoinen seikka on myös se, että peruutusvaihdetta ei ole. Tätä sopimusta ei voida irtisanoa.

Ennen eilistä käsittelyä eduskunnan täysistunnossa, on tätä esitystä käsitelty muun muassa valtiovarainvaliokunnassa. Valiokunnan kannanotossa todettiin, ettei tämä sopimus ratkaise akuuttia talous- ja velkakriisiä. Lisäksi valiokunta korosti, että finanssipoliittiset tavoitteet eivät ole tällä hetkellä Suomen kannalta ongelmallisia. Miksi siis Suomen pitäisi tämä sopimus ratifioida? Sopimuksen ratifiointi pitää kohdistaa nimenomaan niihin kriisimaihin, joilla niitä ongelmia on. Suomi ei vielä ole kriisimaa. Me emme siis tarvitse EU:ta tai komissiota vahvistamaan markkinoiden luottamusta siihen, että maamme harjoittaa vastuullista talouspolitiikkaa.

Talouskuria tulee vahvistaa erityisesti kriisimaiden kohdalla. Se on selvä. Muun muassa Kreikalle annettiin tiukkoja ehtoja sopeutusohjelmansa rahoittamiseksi ja tukipakettien saamiseksi. Käytäntö on kuitenkin jo osoittanut, että kun ehdot eivät täyty, niin muutetaan ehtoja, jotta tukipaketit voidaan silti maksaa.

 

Kohti yhä syvempää integraatiota?

EU:ssa kehitetäänkin uusia sopimuksia toinen toisensa perään. Kun voimassa olevien sopimusten raja-arvot paukkuvat, niin tehdään uusia mieleisemmillä kriteereillä. Perinteiden mukaan siis tämäkään sopimus ei todellakaan tule jäämään viimeiseksi.

EU:n keskiössä ei uskalleta, vai pitäisikö sanoa, ettei kehdata myöntää, että nyt olisi viimein aika nostaa kädet ylös ja todeta, että tämä valittu tie ei toimi. Näin ei kuitenkaan tehdä, koska Euroopan unionin poliittisten kasvojen menettämistä pelätään. Mutta tällä pelolla on jo niin suuri hinta, että suomalaisilla ei siihen yksinkertaisesti ole varaa.

Tämä sopimus talousunionin vahvistamisesta on valtiosopimus, joten se on joko hyväksyttävä tai hylättävä. Asiasta äänestetään eduskunnassa tänään iltapäivällä.

Nyt olisi aika aloittaa laaja-alainen kansalaiskeskustelu euroalueen integraatiosta ja ennen kaikkea siitä, miten syvälle olemme valmiit integraatiossa menemään. Kansalaiskeskustelun lopuksi olisi syytä järjestää neuvoa-antava kansanäänestys, sillä vuoden 94 EU-jäsenyysäänestyksessä ei todellakaan annettu mandaattia laaja-alaisen talouspoliittisen vallan siirtoon EU:lle.