Etnisesti eriytyneet asuinalueet ja maahanmuuttajat

On paljon puhuttu siitä, miten maahanmuuttajia pitäisi ”asuttaa” Suomessa. Joku on heittänyt ratkaisuksi autioituneet maalaiskylät, osa haluaisi majoittaa maahanmuuttajat omiin asuntoalueisiin.

Tanskassa ja Ruotsissa on paljon asutusalueita, joilla asuu lähes yksinomaan maahanmuuttajia useista kymmenistä eri maista. Vierailin Pohjosmaiden Neuvoston hyvinvointivaltuuskunnan kanssa Tanskassa ja Ruotsissa tutustumassa taällaisiin asuinalueisiin.

Tanskan Aarhusissa kävimme  Gellerupin kaupunginosassa, jota ennen sanottiin työläiskaupunginosaksi. Nykyisin Gellerupin aluetta kutsutaan Tanskassa ghetoksi. Alue on 110 hehtaarin suuruinen ja siellä asuu 7300 ihmistä – lähinnä maahanmuuttajia. Työläiskaupunginosa ei sopisi ehkä senkään vuoksi, koska noin puolet siellä asuvista ihmisistä on työttömiä. Alue näytti ulospäin viihtyisältä ja rauhalliselta. Se oli kaukana siitä mielikuvasta, jonka sana ghetto minulle antoi. Suomalainen eikä ruotsalainen valtuuskunta hyväksy ghetto-sanan käyttöä, koska se on negatiivisesti varautunut sana, vaan sen sijasta käytetään termiä "asuinaluiden etninen eriytyminen" tai ”sosiaalisesti haavoittuva” -alue.

Näille samantyyppisille asuinalueille tehdään Ruotsissa ja Tanskassa suunnitelmia ja analyysejä siitä, mitä ja miten pitäisi toimia, että maahanmuuttajat saataisiin paremmin integroitua valtaväestöön. Kulttuuritaustaltaan hyvin erilaiset ihmiset eivät välttämättä ymmärrä valtaväestön kulttuuria ja elämäntapaa ja ennakkoluuloja on molemmin puolin. Meille kerrottiin, että opastus lähtee ihan perusasioista. Kerrostaloissa ei saa tehdä avotulia, ei viedä kotieläimiä sisälle, ja vesivessa tulee vetää, eikä odottaa sen täyttymistä jne…

Gellerupissa alle 18-vuotiaiden määrä 7300:sta asukkaasta on 41 %. Osa lapsista ei selviä kielitesteistä, joten kouluun pääseminen ei onnistu. Oman identiteetin rakentaminen monen kymmenen kansallisuuden keskellä ja kielitaidottomana on vaikeaa. Niinpä esim. Malmössä on ollut tapauksia, joissa alueelle tulleita vieraita ihmisiä on kivitetty pikkupoikien taholta. Ruotsissa on lukuisia esimerkkejä alueista, joille paloautot tai ambulanssit eivät mene ilman poliisisaattuetta. Alueilla on rasismia eri yhteisöjen välillä. On muodostunut omia ryhmiä, joihin kuuluvat ihmiset pitävät kiinni omasta ryhmästään ja alueestaan. Lapset eivät tiedä, kuinka pitäisi käyttäytyä, tämä on sosiaalinen ilmiö.

Osa nuorista on muodostanut jengejä, jotka aiheuttavat levottomuuksia ja rauhattomuutta. Sakot saadessaan he kyseenalaistavat rangaistuksen oikeutuksen; ei haluta ymmärtää, että se on annettu lain rikkomisesta, eikä rangaistuksen syy ei ole se, että he ovat maahanmuuttajia ja taustaltaan erilaisia. Näitä ryhmäongelmia on yritetty ratkoa niin, että vaikutettaisiin päätekijöihin, jotka ovat usein esikuvia nuoremmilleen. Erityinen kohderyhmä on 15-23 –vuotiaat nuoret, jotka eivät ole koulussa eivätkä töissä ja ovat ajautumassa rikollisuuteen. Alueen ihmiset pyritään saamaan mukaan kehittämään alueen turvallisuutta ja viihtyvyyttä.

Alueilla on paljon levottomuuksia. Malmössa näin, että kymmenet polkupyörät oli kauniisti telineissään, mutta lähes joka ikinen oli rikottu. Kysyin, miksi lähes kaikki polkupyörät on rikottu, vastauksena olankohautus ja sana: vandalism.

Tyttäreni oli viisi viikkoa työharjoittelussa Ruotsissa Södertäljessä ja asui tällaisessa kaupunginosassa, jossa asui lähinnä maahanmuuttajia. Tunnelma alueella oli levotonta; autojen ja mopojen varastaminen ja polttaminen oli lähes päivittäistä. Onneksi hän kertoi jengien välisistä ampumisvälikohtauksista vasta kotiin tultuaan…

Erityisen tärkeäksi Tanskassa ja Ruotsissa on koettu naisten kotouttaminen. Yhteiskuntaan sopeutuminen sujuu paremmin silloin, kun se lähtee perheen sisältä. Äideillä on tässäkin asiassa erityisen tärkeä rooli. He opettavat perusteet niin terveydenhuoltoon kuin myös koulutuksen tärkeyteen. On perustettu erityisiä Naisten kahviloita ja Naisten taloja. Niissä järjestetään erilaisia tapahtumia ja pyritään vahvistamaan ihmisten luottamusta yhteiskuntaan. Alueille on rakennettu kouluja, uimahalleja, peli- ja leikkikenttiä sekä puistoja. Lähes jokaisella parvekkeella on tv-lautasantenni oman kotimaan ohjelmien katselua varten. Alueille pyritään saamaan palveluita, yrityksiä ja sitä kautta lisää työpaikkoja.

Maahanmuuttajat ovat usein kieli- ja lukutaidottomia, terveydenhuoltoa ei lähtömaassa ole järjestetty jne. Eli ongelmat ovat jo peruslähtökohdiltaan olemassa. Osa perheistä tulee sellaisista kulttuurista, jossa myös perherakenne on erilainen kuin länsimaalaisilla. Naisten astuminen työelämään voi olla hyvinkin korkea. Osa on myös myöntänyt, ettei mene töihin, koska pelkää menettävänsä toimeentulotuen.

Ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat sijoittaneet paljon rahaa ja tehneet tiukasti työtä kotouttamisen eteen. On laadittu erityisiä ghetto-paketteja, joiden avulla on pyritty luomaan yhteistyötä niin valtion, kunnan, yritysten kuin maahanmuuttajien ja koko väestön kesken. On ollut tärkeää saada ihmiset itse mukaan kehitystoimintaan. Silti ongelmia riittää.

Ennen puhuttiin selkeästi ongelmista, sitten ne muuttuivat haasteiksi ja nyt ne ovat mahdollisuuksia! Noh, ongelmat ovat ongelmia, ja niihin on etsittävä oikeita ratkaisuja, eikä kikkailla sananmuunnoksilla ja siten yrittää peitellä itse ongelman aiheuttajaa. 

Ja Tanskaa kritisoidaan, koska se tiukentaa rajavalvontaa. Ehkä heillä on tarkoitus hoitaa jo Tanskassa olevat maahanmuuttajat ja taata heille mahdollisuudet sopeutua ja vasta sen jälkeen riemumielellä ottaa lisää huollettavia. He ovat mitä ilmeiseimmin konkreettisesti ymmärtäneet, mihin rahat riittävät ja mistä on nipistettävä sekä laitettava rahamassin suuta soukemmalle?

Schengen-alueen laajentuessa ja liikkuvuuden vapautuessa entisestään, meidän on Suomessakin varauduttava entistä suurempiin etnisten kulttuurien edustajien saapumismääriin. On syytä pitää silmät ja korvat auki ja katsoa miten Euroopassa sekä muissa Pohjoismaissa maahanmuuttajien asiat on hoidettu. Tai paremminkin yritetty hoitaa.  Suosittelen lämpimästi käyntejä näillä ”etnisesti eriytyneillä asuinalueilla”. Erityisesti yöaikaan saattaa saada ihan uudenlaisen mielikuvan, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Mutta yksin ei kannata mennä, ja taksinkin saaminen voi olla vaikeaa...

Kotouttamistoimenpiteet eivät tule olemaan halpoja ja onnistuakseen sopeuttaminen vaatii yhteiskunnan koko kirjon yhteistyötä. Mutta on oltava valmiita myös myöntämään, ettei kaikista maahansaapujista ole työntekijöiksi. Ei varsinkaan näillä sosiaalituilla ja avustuksilla, joita heille auliisti tarjotaan välittömästi rajan ylityksen jälkeen!

Asiat nyt vaan ovat näin eivätkä ne sievistelyllä muuksi muutu!