26. maaliskuuta 2011

Tervehdys,
Eilen perjantaina purkitettiin viittomakielellä lyhyesti vaaliohjelmaa. Juho viittoi, Mika oli koneenkäyttäjä ja Jarmo prompterina. Vaikka asia on vakava, täytyy tekemisessä olla huumoria, että jaksaa. Ja voi että oli  hauskaa. Jännitettiin, että haluaako Körmykin vilmille.

Lauantaina Juho ja Mika tekivät vielä laajemman vaaliohjelman viitottuna, älyttömän paljon kiitoksia pojille!!

26.3.2011 lauantaipäivä meni maakuntamatkailussa.
Aamusta aloitettiin Ryttylän Salen pihalla. Ihmisiä poikkesi rohkeasti kahville ja juttusille. Mukavia ja lupsakoita ihmisiä. Ja mainokset kelpasivat mukaan, useamman kappaleen erissä. Hieno juttu!

Matka jatkui Tervakosken K-Kaupan pihaan. Ajkoimme ensin vähän kauemmaksi, mutta kauppias jo tuli
hoputtamaan tulemeen lähemmäksi ovea. Noh, mehän parkkeerasimme sitten melkein oven suuhun. Puheenaiheita riitti ydinvoimasta eläkeläisten ja lapsiperheiden arkeen. Annoin mainoksia jaettavaksi, mutta tuli heti perään kommenttia: Eikö näitä saa enempää?! No, kyllä saa: niin paljon saa jakaa kuin jaksaa, nyt ei lopu mainosmateriaali kesken!
Lopulta oli pakko kiittää ja kiirehtiä seuraavaan paikkaan. Suuret kiitokset vielä paikallisille järjestäjille ja suurenmoiselle kauppiaalle!

Sitten Riihimäen Graniittiaukiolle.
Ensin hieman hiljaisempaa, mutta hetken päästä vilinää. Hyviä puheenaiheita ja mielenkiintoista ajatustenvaihtoa! Ihmiset eivät nykyään halua valmiita vastauksia, vaan niitä pohditaan yhdessä. Ja sehän se on parasta, että tarkastellaan asioita eri kanteilta! Lopputulema on kuitenkin useimmiten kuin yhdestä suusta: muutosta haetaan!
Kävipä Mikko myös kokoomuksen vaalihuoneistossa, jossa oli kyllä paikalla neljä ehdokasta, muttei yhtään äänestäjää. Heh, olisiko syytä katsoa peiliin, miksi äänestäjät tulevat mieluummin juomaan PerusSuomalaista kahvia vaatimattomaan retkikahvipöytään, kuin hienoon "peilisaliin"...??? Onko kokoomus "hieman" etääntynyt tavallisesta kansasta? Itse vastaan, että KYLLÄ ON!

Riihimäeltä Oittiin. Sielläkin riitti ihmisiä ja jutusteltavaa. Siinä kahviteltaessa yhdelle miehelle soitti naapuri, "Muista nyt tuoda heillekin mainoksia!" Heh, ja niitähän annettiin matkaan mukaan.

Täytyy todeta, että suomalaiset ovat erittäin pettyneitä nykypolitiikkaan, jossa tavallinen kansa on todellakin ollut vain katseluoikeudella. Puheoikeutta sillä ei ole ollut! Siitä Katainen ja Kiviniemi kumppaneineen ovat pitäneet huolta.

Nyt mennään täydellä höyryllä ja näytetään mihin tämä kansa jälleen pystyy!!!!
Sitähän ei enää narussa vedetä EU:lle teuraaksi!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti