10. syyskuuta 2011

Kulunut viikko on ollut monipuolinen. Olemme lukeneet ja kuulleet hallituksen ministereiden kommentteja hallitusohjelmasta. Lisäksi olen eri tilaisuuksissa kuunnellut mm. Kataista, Urpilaista, Tuomiojaa, Stubbia, Virkkusta kuin myös Euroopan komission varapuheenjohtaja Viviane Redingia. Mikään näistä kuulluista puheenvuoroista ei ole valanut uskoa parempaan tulevaisuuteen. 

Valtiovarainministeriön mukaan Suomelta on rahaa riittänyt jakoon asti seuraavasti: Vuonna 2009 lainattiin Islannille 54 miljoonaa euroa. Vuonna 2010 Islannille sekä Kreikalle lainattiin yhteensä 498 miljoonaa euroa. Tänä vuonna (15.7. mennessä) on Kreikalle lainattu 496,5 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi on Suomen antamat miljarditakaukset mm. ERVV:lle.

Suomen Valtion vuoden 2012 budjetin loppusumma on 52,2 miljardia euroa. Ehdotus sisältää veronkorotuksia 1,1 miljardia euroa.  Valtionvelan arvioidaan olevan vuoden 2012 lopussa noin 88 miljardia euroa. Valtionvelka on nyt 81,2 miljardia eli 15100 euroa asukasta kohden! Ja lisää velkaa otetaan, että ollaan solidaarisia Eurooppaan päin. Mutta vanha sananlasku sen sanoo: "Kun toiselle kumarrat, niin toiseen suuntaan pyllistät!" Ja kyllä me kaikki suomalaiset tiedetään, miten päin Suomi-neito on viime vuodet pyllistellyt...

Katainen piti 8.9.2011 eduskunnassa puheen ajankohtaisesta taloustilanteesta. Puhe ei tuonut esiin mitään uutta tai valaisevaa, päinvastoin. Puheesta kävi entistä enemmän ilmi se, että hallitusohjelma ja ministereiden puheet eivät ole samassa linjassa.

Katainen totesi kauniisti puheessaan: "Jokaisen jäsenvaltion on itse vastattava julkisen taloutensa kestävyydestä!" Miksi ihmeessä olemme sitten saamassa allekirjoitettavaksi Euroopan väliaikaisen vakausrahaston ERVV:n sopimusmuutoksen, jossa Suomen takausvastuuta nostettaisiin 7,9052 mrd eurosta 13,97403 mrd euroon. Sopimusmuutoksen jälkeen lainaa jaettaisiin jo ennaltaehkäisevästi maille, joilla ei olisi edes voimassa olevaa sopeuttamisohjelmaa! Onko Eu:ssa enää pelkkiä puupäitä - eikö Kreikan tapauksesta ole opittu mitään??!!

Hallitus haluaa tukea yrittäjyyttä. Hyvän idean hallitus torpedoi nostamalla mm. sähkö- ja polttoaineveroja. Suomi on harvaan asuttu maa, jossa liikkuminen ja lämmittäminen kuuluvat perusturvaan. Jotta kuljettaminen olisi edes jotenkin yrittäjälle kannattavaa, on kustannukset lisättävä kuljetusten hintoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että hyödykkeiden hinnat tulevat kautta linjan nousemaan. Hallitus tulee toimillaan käristämään monet eri alojen pienyrittäjät hengiltä. 

Hallituksen satumaassa tullaan liian myöhään heräämään siihen, että todellisessa maailmassa monet yritykset ovat siirtäneet kirjansa muille maille ja Suomen maanteilläkin köröttelee enenevässä määrin ulkomaalaisia rekka-autoja, eikä ratin takana istu suomalainen kuljettaja! Rakennuksilla suomalainen työmies alkaa kohta olla jo harvinaisuus.

Työllisyyttä hallitus myös haluaa tukea. Se haluaa pitkittää työuria ja kuuluttaa samalla työhyvinvoinnin perään. Tässäkään hallitus ei ole johdonmukainen. Väki vähenee ja työntekijät joutuvat entistä suuremman työtaakan alle. Hallitus vesittää mm. vuorotteluvapaa-järjestelmää pudottamalla korvauksen 60 prosenttiin. Lisäksi hallitus haluaa kitkeä harmaata taloutta. Tämä idea hämärtyy, koska kotitalousvähennysoikeutta alennettaneen 2 300 euroon nykyisestä 3 000 eurosta. Toimenpide takaa harmaalle taloudelle hyvän kasvualustan. Kuititta tehty työ lipsahtaa siellä ja täällä entistä helpommin.

Opiskelijoita on huijattu ensiluokkaisesti! Vaalien aikana ja vielä hallitusohjelmaa laadittaessa luvattiin sitoa opintotuki indeksiin. Hallitus painottaa toimivansa etupainoitteisesti: poistaako se indeksikorotuksen ennen kuin sitä edes annettiin!

Eläkeläiset on helppo unohtaa ja niin on ilmeisesti käymässä vanhuspalvelulain kanssa, koska sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko  ja peruspalveluministerin Maria Guzenina–Richardson politikoivat juupas-eipäs -linjalla. 

Hallitusohjelma ja nyt laadittu budjettiesitys ovat ristiriidassa keskenään. Ministerit kiistelevät julkisuudessa siitä, että ohjelmaa luotaessa sovittiin jotain ihan muuta kuin nyt esitetyt euromäärät. Se on aiheuttanut kansalaisille epävarmuuden tunnetta.

 Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen totesi eduskunnalle 8.9.2011: ”Pelottelu ei nyt riitä!” Ja jatkoi: ”Venymistä vaaditaan meiltä kaikilta!”

 Jaa-a, mitähän sitä onkaan vielä sitten tulossa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti